maanantai 19. toukokuuta 2014

BBQ-KANAPASTAA
 Uunivuokaruokia tulee tehtyä aika usein, koska niihin voi upottaa mitä kaapista ikinä löytyykään ja ne ovat myös riittoisia. Tällä kertaa maku tuli pienestä määrästä bbq-kastiketta tomaattimurskan seassa ja taas oli "uusi" ruoka meidän pöydässämme.
Ja vaikka kuinka onkin hehkutettu somessa Mutti-tomaattimurskaa, niin edelleen pitää jatkaa kehumista. Ei ole Mutissa tomaatinkantoja ja isoja könttejä vaan tasalaatuista murskaa tomaateista. Tomaattimurskissa on siis eroja!
BBQ-KANAPASTA

250 g täysjyväfusillipastaa
n. 500 g broileria
öljyä paistamiseen
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 iso porkkana
1 suippopaprika
1 prk Mutti-tomaattimurskaa
2 rkl bbq-kastiketta
suolaa
rouhittua mustapippuria
pizzamaustetta
1 pallo (125 g) mozzarellaa
pari kourallista juustoraastetta
1 prk (2½ dl) ruokakermaa

Keitä pasta kypsäksi. Pilko broileri suikaleiksi ja ruskista pannulla. Mausta vähän suolalla ja pippurilla. Laita aineet sitä mukaa uunivuokaan.
Laita tomaattimurska, suola ja pippuri ja bbq-kastike pieneen kattilaan ja anna porista hiljaa sen aikaa, kun valmistat muut aineet. 
Silppua sipuli ja valkosipuli. Raasta porkkana ja kuutioi paprika pieniksi paloiksi. Kuullota sipuleita ja valkosipuleita pannulla öljyssä. Lisää porkkanaraaste ja paprikat ja jatka sekoitellen. Vähän ajan päästä lisää tomaattimurskaseos kasvisten päälle ja kääntele sekaisin. Kaada kanojen ja pastan päälle ja sekoita.
Revi mozzarellasta paloja ruoan pinnalle ja ripottele päälle juustoraaste. Lopuksi kaada kaiken päälle ruokakerma ja laita uuniin 200 C n. 20 minuutiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti