EVÄÄKSI BROILERI-PASTASALAATTIA
Olen ollut viikonlopun Chi kung -kurssilla eli harrastamassa kiinalaista voimistelua. Pitkät, kuuden tunnin päivät vaativat myös evästä mukaan. Ja mielellään sellaista, jota on helppo syödä, kun keskellä päivää on vain lyhyt tauko. Tämän salaattireseptin alkuperä on Hellapoliisin nettisivuilta ja sitä on tullut tehtyä milloin mitenkin tuunattuna usein. On sitten juhla tai arki, tämä on lähes täydellinen, ruokaisa ja hyvänmakuinen salaatti.BROILERI-PASTASALAATTI (n. 4-6 heng.)
n. 250 g (½ pss) Torino tricolori simpukka-pastaa
400 g marinoituja broilerisuikaleita
2 omenaa kuutioina (tänään käytin yhden päärynän)
1 pieni prk ananaspaloja
1 vihreä paprika kuutioina (tänään 1 suippopaprika)
n. 150 g kirsikkatomaatteja
kastike:
n. 200 g (½ prk) Kavli kevytmajoneesia
1 prk kermaviiliä
2 tl currya
2 tl paprikajauhetta
Keitä pasta suolalla maustetussa, väljässä vedessä, valuta ja jäähdytä vähän.
Paista broilerisuikaleet, jäähdytä. Itselläni oli maustamattomia suikaleita, joten paistamisen yhteydessä maustoin suikaleet paprikalla, currylla, mustapippurilla ja suolalla.
Pilko muut salaattiainekset. Sekoita keskenään kaikki ainekset, älä valuta broilerin paistolientä pois, sillä siitä irtoaa ihanaa makua.
Sekoita kastikkeen ainekset sekaisin ja lisää se muiden ainesten joukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti