MOZZARELLA-LIHAPYÖRYKÄT
Illan herkku muodostui tänään tavallisesta jauhelihasta. Olin hamstrannut ostoskärryyn 600g naudan jauhelihaa ja mietin siinä kierrellessäni, että mitä siitä tekisin. Jo aiemmin olin halunnut tehdä lihapullia, johon tulisi sisus mozzarellasta, joten se ohjasi myös ostoskierrostani. Vähän yrttejä (basilikaa) ja tietenkin tuoretta tomaattia tuli mieleeni tuon juuston oheen.
Ja toinen suunnitelmani koski juustofondueta. Eli siihen piti tehdä yhdeksi lisukkeeksi lihapullia. Joten, tästä tämä ajatus lähti!
Minulla oli 600 g jauhelihaa, josta tein osan mozzarellapyöryköiksi ja osan tavallisiksi jauhelihapulliksi.
Lisukkeeksi tuli hyvä tomaattikastike tomaattimurskasäilykkeestä ja mausteista ja tästä kastikkeesta kannattaa tämä kokkausrupeama aloittaakin.
MOZZARELLA-LIHAPYÖRYKÄT
n. 400 g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
1 kananmuna
½ dl ruokakermaa
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl rouhittua valkopippuria
½ dl korppujauhoja
1 tomaatti
tuoretta basilikaa muutama iso lehti
mozzarellaa
Silppua sipuli ihan pieneksi ja halutessasi kuullota silppua vähän aikaa öljyssä pannulla. Itse teen aina niin, että sipuli ei maistu liian vahvasti ja samalla se myös pehmenee mukavasti. Riko kulhoon kananmuna ja sekoita sekaan ruokakerma. Lisää seuraavaksi mausteet ja lopuksi korppujauhot. Sekoita ja anna turvota hetki. Lisää yksi pienenpieneksi kuutioitu tomaatti, josta olet poistanut siemenet (käytä ne tomaattikastikkeeseen) sekä vähän jäähtynyt sipulisilppu. Lisää vielä noin ½ dl silputtua basilikaa ja jauheliha seokseen ja sekoita tasaiseksi.
Ota noin ruokalusikallinen lihamassaa käteen ja laita keskelle pieni nokare mozzarellaa ja kääri pyörykäksi (juusto piiloon) ja laita pyörykkä leivinpaperilla suojatulle pellille.
Paista 200 C uunissa noin 15 minuuttia.
TOMAATTIKASTIKE
500 g tomaattimurskaa
2 rkl öljyä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
reilusti rouhittua mustapippuria
muutama basilikanlehti
Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä hiljaisella porinalla sen aikaa, kun valmistat lihapyörykät. Ota kattila pois levyltä ja soseuta sauvasekoittajalla kaikki aineet melkein tasaiseksi (saa jäädä muutama sattuma). Lisää vettä vähän, jos kastike on liian paksua. Laita kattila takaisin liedelle ja lisää sekaan lihapyöryköitä. Anna olla pari minuuttia ja tarjoile keitetyn spagetin kanssa.
Ihanaa, pehmeää mozzarellaa lihapyöryköitten sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti