torstai 13. helmikuuta 2014

YSTÄVÄNPÄIVÄMUFFINSSIT
 SUKLAASYDÄMELLÄ
 Ystävänpäivänä on ihana muistaa hyviä ystäviä jollakin pienellä herkulla. Tänäkin vuonna päädyin muffinsseihin, vaikka en niitä juuri koskaan muulloin teekään. Ehkä ne jotenkin kuvastavat mielessäni sydämellisyyttä - varsinkin kun niitten sisään kätkee yllätyksen. Tällä kerralla ajatus lähti Maraboun dubbel-nougat -suklaasta, jota Vispilävintiö oli käyttänyt blogissaan mutakakussa. Halusin säilyttää nougat'n sellaisenaan näissä leivonnaisissa, joten piilottelin paloja "sydämiksi" muffinssien sisälle. Tosin sinnehän ne aina melkein kokonaan sulavat, mutta hyvä nougat'n maku sieltä lopuksi tulee suuhun.

Herkutelkaa ystävienne kanssa sydämellisesti!
SUKLAASYDÄNMUFFINSSIT (12 isoa muffinssivuokaa)

100 g margariinia
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 dl maitoa
1 Maraboun dubbel-nougat -suklaapatukka


Kuorrutus
200 g Philadelphia -tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota vatkaimella margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten välillä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa pikaisesti sekoittaen.
Jaa taikina muffinssivuokiin, anna jäädä kohoamisvaraa. Painele jokaiseen taikinaan keskelle pala nougatpatukasta. Peitä se taikinalla.
Paista 200 C uunissa n. 15-20 min.
Kun muffinssit ovat jäähtyneet, kuorruta ne pehmittämällä tuorejuusto lusikalla ja sekoittamalla sokerit juuston sekaan tasaiseksi kuorrutteeksi. Levitä muffinssien päälle ja ripottele lopuksi sydännonparelleja koristeeksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti