JAUHELIHAPANNARI
Oi mikä arki-illan herkku tai vaikka pienten illanistujaisten tarjottava onkaan tämä jauhelihapannari. Usein olen tehnyt pannarin ensin ja täytteet erikseen ja käärinyt pannarin rullalle täytteineen. Tällä kertaa paistoin kaikki samalla uunipellillä ja yllätyin itsekin, miten hyvää tuli. Ohje on alunperin Yhteishyvä-lehdestä.Itselleni on tärkeää kuullottaa sipulia tarpeeksi, ettei se närästä, joten siihen kannattaa käyttää aikaa. Maustaminen tehdään jauhelihaan, joten munakasseos itsessään ei juuri muuta pienen suolan lisäksi tarvitse. Ja juustoa jokainen lisää omantunnon mukaan eli arvaatte, että sitä meidän pannarista löytyi reilusti.
JAUHELIHAPANNARI
4 kananmunaa
6 dl maitoa
2 dl jauhoja
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 suippopaprika
1 tl suolaa
reilusti rouhittua mustapippuria
1 tl pizzamaustetta
2 rkl tomaattipyrettä
n. 150 g emmental-juustoraastetta
Tee ensin taikina turpoamaan. Sekoita kaikki aineet öljyä lukuunottamatta kevyesti vatkaten ja jätä odottamaan täytteen tekemisen ajaksi.
Silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuutioi pieneksi paprika. Paista jauhelihaa pannulla ruskeaksi. Käytin itse rasvaista sika-nautajauhelihaa, joten lisärasvaa en tarvinnut. Jos sinulla on esim. vähärasvaista naudan jauhelihaa, voit laittaa pannuun vähän öljyä.
Lisää sipuli ja valkosipulisilput sekä paprikakuutiot jauhelihan sekaan ja anna kuullottua pehmeäksi kaikessa rauhassa vähän väliä sekoitellen. Mausta tomaattipyreellä, pizzamausteella sekä suolalla ja pippurilla.
Laita uuni kuumenemaan 225 C:een. Vuoraa reunallinen, iso uunipelti leivinpaperilla. Ripottele pari ruokalusikallista öljyä paperille. Kaada vielä kertaalleen sekoitettu taikina pellille Ripottele jauhelihaseos pellille taikinan päälle. Laita päällimmäiseksi reilu kerros juustoraastetta.
Paista n. 25 min., kunnes pannari on hyytynyt ja saanut väriä. Nauti joko sellaisenaan tai salaatin kanssa.
Pannari tuoksuu huumaavalta pizzamausteen ja juuston ansiosta.
Nam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti