sunnuntai 16. tammikuuta 2022

 PARSAKAALI-PURJOKEITTO

 Rakastan sosekeittoja. Ensinnäkin niiden valmistamisen helppoutta ja toiseksi makua. Sosekeitot ovatkin usein meidän perheen lauantaipäivän pikaruokaa. Usein lauantaihin kasaantuu siivousta ja pyykkäystä ja kaikenlaisia kotihommia, joten ruoka pitää saada nopeasti valmistumaan ja vähän kuin itsekseen.

 Suosituin ja todellakin helpoin on porkkanasosekeitto, johon tulee vain kasvisliemeen porkkanaa ja ehkä 1-2 perunaa. Loppuvaiheessa lisään soseutuksen jälkeen jotain tuorejuustoa ja mausteita. Tarjoillaan raejuuston kanssa. Supersimppeli ja superhyvä, joka maistuu kaikille. Sitten jos haluaa vähän kikkailla, voi alkuun öljyssä kuullotella sipulia ja chiliä, ehkä myös inkivääriä, ja vasta sitten lisätä nuo alun tarvikkeet. Ja linsseillä saa lisää proteiinia. Eli variaatioita riittää.

 Tällä kertaa päädyin kuitenkin parsakaaliin ja purjoon - vähän enemmän askartelua, mutta hyvää tuli! Eli pakkaspäivien iloksi kannattaa laittaa keitot tulille!
PARSAKAALI-PURJOKEITTO

1 parsakaali
1 purjosipuli
2 jauhoista, keskikokoista perunaa
2 rkl öljyä
n. 5 dl vettä tai sen verran, että kasvikset juuri peittyvät
1 kasvisliemikuutio
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
125 g (n. puoli rasiaa) Mascarpone-juustoa

 Pilko parsakaali lohkoiksi. Puolita purjo, huuhdo se ja viipaloi paloiksi (älä käytä kaikkea vihreää osaa, joka on aika puumaista). Kuori perunat ja leikkaa lohkoiksi.
 Laita kattilaan öljyä ja lisää purjot ja kuullottele vähän aikaa, kunnes purjo pehmenee. Lisää sekaan perunat ja parsat ja sekoita vähän. Lisää kattilaan vesi ja liemikuutio. Vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Ei haittaa, vaikka parsakaaleja jäisi vähän pinnan yläpuolelle. Anna kiehua puolisen tuntia.
 Jos sinulla on paljon vettä kattilassa, voit kaataa vähän siitä johonkin kippoon ennen soseuttamista. Tarkoitus on, että soseutettuna keitto ei olisi kovin laihaa tai sellaista, että lusikka seisoo. Kun jätät lientä sivuun, voit lisätä sitä tarvittaessa uudestaan sekaan.
 Soseuta keitto sauvasekoittajalla. Lisää mascarpone ja jatka soseuttamista. Lisää suola ja mustapippuri. Lisää ensin vain osa mausteista, sillä kasvisliemi antaa jo itsessään suolaista makua.

 Tarjoile esim. raejuuston ja tuoreen leivän kanssa.

Maukkaita keittohetkiä!


2 kommenttia:

  1. Missäs tässä keitossa se parsa on? Innostuin, kun kaapissa odottaa purkillinen parsaa johonkin käytettäväksi. Parsa ja parsakaali ovat aivan eri tuotteita, joita ei pitäisi sotkea keskenään.

    VastaaPoista