LASAGNERULLAT
Kaikkia houkutuksia on tarjolla internetin ihmeellisessä maailmassa ja netin selailusta lähti myös lauantain kolmetuntinen keittiössä. Jostain syystä ajauduin Howsweeteats -jenkkiblogiin yhden herkullisen kuvan saattelemana. Versio lasagnesta. Juustoa ja pastaa. Tarvitseeko edes sanoa enempää.
Olin jo muutenkin päättänyt haahuilla keittiössä äänikirjojen seurassa lauantain, joten tämä "tee pasta alusta alkaen ja hauduttele kaikkea pitkään" -tyyppinen ruoka oli juuri minua varten.
Viime metreillä, kun ruoka oli jo uunissa, avasin esikoiselta viime vuoden puolella saadun keskitäyteläisen punaviinin hengittelemään. Vielä voi myös sytytellä kynttilöitä pimeiden iltojen iloksi.
Ihanan juustoinen ja karamellisoidusta sipulista makean vivahteen saanut lasagnerulla vei kielen mennessään. Kuka näitä kaikkia herkkuja oikein keksiikään!
LASAGNERULLAT
Pastataikina:
2 munaa
200 g 00-jauhoja
ripaus suolaa
tarvittaessa tilkkanen vettä
Valmista ensin pastataikina. Laita jauhot pöydälle (ripota suola sekaan), tee jauhojen keskelle kuoppa ja riko kananmunat siihen. Sekoittele haarukalla munien rakenne rikki ja pikkuhiljaa jauhoja sekaan. Kun jauhot ja munat ovat jotenkuten sekoittuneet, vaivaa käsin taikinaa reilusti ja pitkään, että taikinaan muodostuu kunnon sitko.
Lisää taikinaan tilkka vettä, jos se tuntuu kuivalta tai jauhoja, jos se tuntuu kovin kostealta. Taikinaa pitää vaivata niin pitkään, että se on niin kimmoisaa, että kun painat sormella kuopan taikinaan, se palautuu takaisin.
Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin lepäämään.
Ei haittaa, vaikka se olisi siellä vähän pidempäänkin.
Täytteet:
Karamellisoitu sipuli
3 makeaa , isoa sipulia
2 rkl voita
Kuori sipulit, puolita ne ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Paista pannulla voissa sipuleita miedolla lämmöllä vähän väliä sekoitellen reilu puoli tuntia. Sipulit karamellisoituvat pikku hiljaa, älä annan niitten kuitenkaan palaa.
Kana-pinaattitäyte
250 g broilerin suiikaleita
muutama kourallinen pinaattia tai
3 pakastepinaatti"pallukkaa"
öljyä
suolaa
mustapippuria
Paista broilerin suikaleet öljyssä kypsiksi. Lisää sekaan sulatetut pinaatit tai kevyesti ryöpätyt ja pilkotut pinaatit. Mausta suolalla ja rouhitulla pippurilla.
Tuorejuusto
1 rasia (n. 175-200 g) tuorejuustoa (Philadelphia, Ricotta tms.)
reilu desi parmesania raastettuna
ripaus suolaa
Notkista tuorejuustoa ensin vähän. Lisää parmesanraaste, sekoita ja mausta vielä vähän suolalla.
Valkokastike
3 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
n. 3 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
suolaa
valkopipuria
ripaus muskottipähkinää
2 dl juustoraastetta (kermajuustoa sekä emmentalia)
Tee valkokastike. Sulata kattilassa voi ja sekoita siihen vehnäjauhot. Anna niitten vähän kiehahtaa ja lisää sitten koko ajan sekoittaen maitoa pikku hiljaa. Anna kastikkeen aina seota välillä. Lisää kerma, sekoita ja mausta. Ota kattila liedeltä ja lisää juustoraasteet ja sekoita.
Jätä lisäksi vielä reilu desi juustoraastetta.
Kuori ja viipaloi sipulit ohuelti.
Kuullottele sipuleita kaikessa rauhassa miedolla lämmöllä, kunnes ne karamellisoituvat.
Laita valmiit täytteet jäähtymään ja odottamaan.
Valmista pastalevyt koneella tai kauliten.
Koneella kannattaa ensin ajaa 0-asennossa eli kaikkein suurimmalla raolla taikinaa muutaman kerrran läpi. Taita aina sen jälkeen taikina muutamaan kertaan ja laita uudelleen koneeseen.
Sen jälkeen pienennä väliä asteen kerrallaan ja vie taikinan koneen läpi. Lopetin lukemaan 6 (koneen asteikko on 0-9), jolloin taikina oli sopivan ohutta, mutta kuitenkin sen verran paksua, että sain rullattua sen täytteineen.
Leikkaa pasta taikinapyörällä suikaleiksi. Nämä olivat noin 25 cm pitkiä ja noin 5 cm leveitä. Tämä ei ole niin tarkkaa. Tuosta taikinamäärästä tuli 12 suikaletta.
Täytä rullat:
Levitä suikaleille ensin reilu ruokalusikallinen tuorejuustotäytettä. Kannattaa laittaa jokaiselle suikaleelle ensin tuorejuustoa, jolloin saat riittämäään sen kaikille paloille.
Sen jälkeen laita kana-pinaattitäytettä.
Seuraavaksi laitetaan karamellisoitua sipulia ja viimeiseksi juustoraastetta.
Laita uunivuokaan puolet valkokastikkeesta.
Tee suikaleista rullia ja laita ne saumapuoli alaspäin vuokaan kastikkeen päälle.
Kaada loppu valkokastike rullien päälle ja ripottele viimeiset juustoraasteet.
Paista 175 C uunissa n. 30 min.
Voit lisätä lämpöä 200 C:een viimeisiksi minuuteiksi, jolloin saat pintaan myös paremmin väriä.
Anna ruoan vetäytyä vähän aikaa ja varo, ettet polta suutasi tässä juustoisessa herkkuruoassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti