PINAATTIMUNAKASKÄÄRYLE
Oletko tehnyt tai syönyt munakaskäärylettä koskaan? Hirmuisen helppo tehdä ja varioida voi vaikka kuinka - sekä "taikinaa" että täytteitä.
Itse olen tällä vähähiilarisella linjalla ja siksipä myös tuunasin tätä ruokaa siihen suuntaan. Vähensin valkoisia vehnäjauhoja ja korvasin niitä osin täysjyvägrahamjauhoilla ja lisäsin taikinaan pinaattia. Täyte muodostui jauhelihasta, porkkanaraasteesta ja runsaasta juustoraasteesta. Tämä on niin hyvää ja maistuu myös seuraavana päivänä lämmitettynä tai kylmänäkin. Siis rullailemaan!
PINAATTIMUNAKASKÄÄRYLE
6 dl maitoa
3 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl täysjyvägrahamjauhoja
4 pakastepinaatti"pallukkaa" tai
tuoretta pinaattia haluamasi määrä
1 tl suolaa
Täyte:
400 g jauhelihaa
1-2 porkkanaa
1 sipuli
öljyä
200 g paseerattua tomaattia
suolaa
mustapippuria
oreganoa
reilusti juustoraastetta
Sekoita maitoon kananmunat ja jauhot hyvin. Sulata pakastepinaatti tai silppua tuoretta pinaattia ja käytä pikaisesti paistinpannulla ja jäähdytä. Sekoita pinaatti munaseokseen ja mausta suolalla.
Kaada seos isolle pellille, jonka olet päällystänyt kevyesti öljytyllä leivinpaperilla ja paista 200 C n. 30 min.
Tee sillä välin täyte. Raasta porkkanat ja silppua sipulit. Ruskista jauheliha joko sellaisenaan tai vähässä öljyssä. Lisää öljyä vähän ja kaada sekaan porkkanaraaste ja sipulit. Sekoittele ja paista keskilämmöllä, kunnes sipulit ja porkkanat pehmenevät.
Lisää sekaan mausteet ja paseerattu tomaatti. Anna hautua miedolla lämmöllä niin kauan, kunnes munakas on valmis.
Ota munakas uunista ja kaada päälle jauhelihaseos (jätä pitkiltä sivuilta muutama sentti ilman täytettä). Ripottele päälle runsaasti juustoraastetta.
Kääri rullalle pitkältä sivulta alkaen. Leikkaa kiekoiksi ja tarjoa joko sellaisenaan tai salaatin kanssa.
Munakkaasta tulee kuohkea, kun vatkaa reilusti seosta ennen pellille kaatamista.
Jätä pitkiltä sivuilta vähän ilman täytettä, niin saat rullattua kääryleen paremmin, ettei täyte pursua ulos.
Ihanaa, herkullista, terveellistä!
Kiitos hyvästä reseptistä. Monenlaisia pannari- ja munakasrullia olen tehnyt ja tämä meni kyllä parhaimpien joukkoon. Blogisi on muutenkin oikea reseptien aarrearkku, jossa riittää kokeiltavaa. Mukavaa kevättä, t. Ella
VastaaPoistaKiitos Ella, kiva kuulla, että näistä kokkailuistani on ollut sinulle iloa! Ja itsekin tykkään kyllä tosi paljon tästä rullasta - ei riitä yksi pala, kun mieli tekee lisää :D
Poista