sunnuntai 10. helmikuuta 2019

KEVÄTTÄ ILMASSA - VAI MIELESSÄ?
 Oletteko huomanneet, että yksi ja toinen päivittää some-tileillään kevään tuloa tulppaanien muodossa? Tulppaanit tuntuvatkin olevan ainoa asia, mikä kevääseen viittaa, sillä lunta on tullut tälläkin viikolla vielä ihan urakalla. Tosin yhtenä päivänä taisi aurinkokin paistaa, mutta vastapainoksi sitten ollaankin saatu vesisateita. Yök, tuota loskaa!
 No jostain piti tulppaanien lisäksi kaivella kevätmieltä, joten lähdimme ystäväni kanssa tekemään pikaisen sisustuskauppakierroksen viikonloppuna. Tosin kierros loppui melkein ennen kuin alkoikaan, koska en meinannut saada autoa liikenteeseen sohjon seasta. Huh! 

 Kävimme ensin Deco Fashion -PopUp myymälässä Malmin lentokentän kupeessa. Deco Fashionilla on muuten nettikauppa ja aina välillä he pitävät pientä PopUpia Malmilla. Ennen joulua tein sieltä muutamia loistavia lahjahankintoja, mutta tällä kertaa ei oikein ollut mitään ihmeen sytyttäviä juttuja tarjolla. 
 Ostin ainoastaan pari pyyhettä ja tämän hennon vaaleanpunaisen, vähän murretun sävyisen pöytätabletin. Se sopi täydellisesti joululahjaksi saamani raidallisen pallokynttilän väriin. Samaa sävyä on myös Koko-sarjan pieni kulho, jossa on aina valikoima herkkuja tarjolla ohimennen napattavaksi. (Kyllä vaan eli tässä yhteydessä emme mieti, mistä ne kaikki vyötärökilot tulevat...)
 Myös aiemmin hankitut tyynynpäälliset pääsivät taas sohvalle toivottamaan kevätauringon säteitä tervetulleiksi. Ystäväni kevään väriksi valikoitui uuden tyynyn myötä hennon vedenvihreä eli kuvia odottelen hänen sisustuksestaankin! Kevätsisustaminen innostaa aina yhtä paljon.

 Kävimme myös Tuomarinkylässä Country White -myymälässä, mutta emme syttyneet tällä kertaa siellä mihinkään. Tuntuu, että vielä ei mitään uutta ole valikoimiin tullut ainakaan sisustuspuolelle eli jäämme tarkkailemaan tilannetta. 

Keittiön pöydällä vaaleanpunaiset tulppaanit jäävät odottelemaan aurinkoa. Kyllä se kevät tulee!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti