keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

MUSTIKKAPIIRAS JA KASTIKE
 Kun kotona on kesän ajan nuori mies, tietää, että leipoa saa sydämensä kyllyydestä - mitään ei tarvitse heittää hukkaan eli kaikki tulee syötyä. Se on palkitsevaa tällaiselle innokkaalle kotikokkaajalle, sillä sadepäivinä varsinkin huomaan, että maltan vähän aikaa lueskella ja sitten askelet suuntaavat keittiöön.
 Meillä on pakastimessa vielä marjoja viime kesästä (huomaa, että molemmat nuoret ovat olleet talven pois kotoa) ja siksi yritänkin upottaa marjoja nyt joka väliin.
 Tällä kertaa kävi niin, että tein ensin kastikkeen. Eli sekoitin vatkatun Flora Vanillan ja vaniljan makuisen rahkan keskenään ja maustoin sen noin puolella desillä sokeria. Ajattelin, että teen pikaisen jälkiruoan tuliselle pastakastikkeelle, joten murskasin annosmaljoihin ensin digestive-keksin, sen jälkeen päälle vähän aikaa sulatettuja marjoja, sitten vaniljavaahtoa ja vielä päälle vähän marjoja ja keksimurskaa.
 Raikas jälkiruoka neutralisoi hyvin tulisen ruoan jälkeen makunystyrät. Mutta kastiketta tuli niin paljon, että sitten piti miettiä mitä sen kanssa tekisi :D Päädyin siis muropohjaiseen mustikkapiiraaseen ja vaniljainen kastike sopikin täydellisesti piiraan kanssa. Ja nuori mies sai taas tuhottavaa!
MUSTIKKAPIIRAS MUROTAIKINALLA

100 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 muna
2-3 dl mustikoita
2-3 rkl perunajauhoja

 Sulata rasva ja anna vähän jäähtyä. Sekoita sekaan sokerit ja jauhot. Sekoita pikaisesti sekaisin. Lisää viimeiseksi kananmuna ja sekoita sekaisin.
 Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Laita 2/3 osaa taikinasta vuoan pohjalle kevyesti painellen. 
 Laita päälle marjat ja ripottele niitten päälle perunajauhot. Jos käytät pakastemarjoja, voit laittaa ne sellaisenaan ja käytä silloin vähän enemmän perunajauhoja (eli tuo 3 rkl).
 Ripottele päälle loppu taikinasta.
 Paista 175 C n. 30 minuuttia, kunnes taikina on päältäkin vähän ruskistunut. Anna jäähtyä vähän ja tarjoa vaniljavaahdon kanssa (tai halutessasi kylmän vaniljajäätelön).
Laita kaikki aineet kerroksittain vuokaan. Itse käytin 24 cm halk. olevaa vuokaa.
Käytin pakastemustikoita sellaisenaan ja päälle ripottelin perunajauhoja nestettä sitomaan.
Kun käytät pakastemarjoja, voi paistoaika olla vähän pidempi, koska niistä irtoaa nestettä vähän enemmän.
Helppo ja nopea kahviherkku!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti