torstai 14. heinäkuuta 2016

KANTTARELLIMUNAKAS
 Kuinka moni on jo löytänyt kanttarelleja? Tuntuu, että aika moni ja siksipä mieleeni tuli tehdä niistä nopea lounas puutarhapuuhastelujen lomassa. Olemme nimittäin leikelleet urakalla pensaita ja puita ja hiki on virrannut. En ole ehtinyt siis minnekään metsään, mutta pakastimessa on vielä viime kesän runsaasta kanttarellisaaliista (kiitos äiti ja isä) muutama pieni pussillinen pakastettuja sieniä jäljellä. 
 Keskustelin erään ystäväni kanssa, joka juuri kertoi, että hänellä myös on vielä sieniä pakkasessa vaikka uusia on jo alkanut putkahdella metsään. No, joko uusia tai vanhoja - tässä niille yksi käyttötapa! Espanjalaisittain tortilla tai kotimaisittain munakas, ei nimellä väliä, kunhan maistuu hyvältä.
 Laitoin tähän myös perunaa eli jos sinulla on jäänyt jääkaappiin muutama keitetty peruna, saat nekin upotettua tähän. Jos ei, niin itse kypsensin pari perunaa mikrossa tällä tavoin: pese perunat, töki niihin haarukalla reikiä, laita mikron kestävään astiaan pohjalle sentti-pari vettä ja kypsennä täydellä teholla n. 3 minuuttia. Itse käänsin perunat parin minuutin jälkeen. Sillä aikaa, kun perunat kypsyvät, ehdit pilkkoa sienet ja sipulit ja sekoittaa munat. Kätevää!
KANTTARELLIMUNAKAS 2:lle 

pari kourallista (tai pieni pussillinen pakastettuja) kanttarelleja
pieni sipuli (tai puolikas)
2 keitettyä perunaa
3 kananmunaa
1/2 dl maitoa
suolaa
mustapippuria
persiljaa tai ruohosipulia
öljyä tai voita paistamiseen

 Silppua sipuli ja sienet. Kuutioi tai viipaloi perunat. Sekoita munat ja maito keskenään ja vatkaa kevyesti. Mausta suolalla ja pippurilla.
 Paista pienessä öljytilkassa sienistä vesi pois ja siten, että ne vähän rapeutuvat. Lisää tilkka öljyä ja sipulisilppu. Sekoittele, kunnes sipuli kuullottuu. Ota sieni-sipuliseos pois pannulta.
 Laita perunaviipaleet paistumaan öljyyn. Anna paistua, kunnes saat niihin vähän ruskeaa pintaa. Ripottele perunoille vähän suolaa. 
 Lisää sieni-sipuliseos sekaan (ja jos haluat, voit laittaa tässä vaiheessa myös ruohosipulia tai persiljasilppua sekaan) ja kaada päälle munaseos. Sekoittele vähän, että saat munaseosta joka väliin.
 Laita liesi pienemmälle teholle ja kansi päälle, jolloin munaseos hyytyy nopeammin myös päältä.
 Käännä kannen avulla munakas: valuta hyytynyt munakas pannulta kannelle. Käännä pannu munakkaan päälle ja käännä kannen avulla pannu oikein päin. Paista enää hetki, että saat paistopintaa myös pohjaan.
 Tarjoile heti persiljasilpulla tai ruohosipulilla koristeltuina.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti