maanantai 20. kesäkuuta 2016

KERMAINEN MAISSIMUHENNOS
(Taste of Tuusula, alkuruoka)
 Ripottelen tänne nyt näitä reseptejäni viime viikonlopun herkutteluista eli kun järjestin kotona leikkimielisen Taste of Tuusulan korvikkeeksi sadesään pilaamalle ja perumalle reissulle Taste of Helsinkiin.
 Alkuruoaksi ajattelin valmistaa jotain, joka herättäisi makunystyrät. Mutta kuitenkin jotain niin mietoa, ettei se veisi iloa ja odotusta pääruoasta. Tässä ruoassa yhdistyivät makea ja suolainen, pehmeä ja rapea sekä pienet maut "vihreää".
Kattaus oli valkovihreä ja "eleetön", jotta ruoka pääsisi oikeuksiinsa.

KERMAINEN MAISSIMUHENNOS (neljälle)

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
1-2 dl ruokakermaa
2 kypsää maissin tähkää
ripaus suolaa
mustapippuria
1/2 dl raastettua parmesania
ruohosipulia

 Ota ensin maissit käsittelyyn. Pidä maissi pystyasennossa leikkuulaudalla ja veistä "lastuina" maissista jyvät irti. Ei haittaa vaikka ne jäävät "levyiksi" tässä vaiheessa (kts. kuva alla).
 Laita kattilaan voi sulamaan ja sekoita siihen vehnäjauhot. Sekoita koko ajan minuutin-pari, että jauhot vähän kypsyvät. Kaada sekaan maitoa edelleen sekoittaen ja sen jälkeen noin desin verran kermaa. Seoksen tulisi olla muhennosmaista, mutta ei liian tönkköä.
 Lisää sekaan maissit ja sekoita. Voit lisätä joko maitoa tai kermaa, jos seos on liian paksua. Pilko maisseja sekoittaessasi, jolloin jyvät erottuvat toisistaan. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Raasta sekaan parmesania ja silppua vähän ruohosipulia ja sekoita hyvin.
 Voit tehdä muhennoksen valmiiksi ennen muitten ruokien valmistamista ja sitten juuri ennen tarjoilua lämmittää sen kermatilkan avulla.

 Asettele ilmakuivatut kinkkulastut sekä herneenversoja muhennoksen päälle ja ripottele ympärille basilikaöljyä.
Leikkaa maissinjyvät irti levyinä tähkästä.
Paahdetut, ilmakuivatut kinkkulastut odottelemassa tarjolle laittoa.

Paahdetut, ilmakuivatut kinkut

4 ilmakuivattua kinkkuviipaletta (1/ruokailija)

Laita uuni 200 C ja levitä kinkkuviipaleet leivinpaperin päälle.
Paahda kinkkuja uunissa noin 20 min tai kunnes ne alkavat olla rapeita. Ota uunista ja revi jäähtyneinä viipaleet lastuiksi.

Basilikaöljy

n. 1/2-1 dl basilikaa
1/2 dl öljyä (minulla oli puolet rypsi- ja puolet oliiviöljyä)
ripaus suolaa
1 tl sitruunamehua

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja surauta hyvin sekaisin.
Tarjoile maissimuhennoksen kanssa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti