MAALAISPATONKIA JA
TOMAATTI-MASCARPONEKEITTOA
Sellainen ruoka, jota haluaa tehdä useammankin kerran, on yleensä todella hyvää. Yksi tällaisista on tomaatti-mascarponekeitto, jonka reseptin löydät tästä. Tänään sitä syötiin raejuuston kanssa ja tyttäreni mielestä keitto oli superhyvää.
Osansa makuelämykseen toi myös mahtava, rapeakuorinen maalaispatonki, jonka tein keiton kanssa syötäväksi. Miten voikin leivän rapea kuori ja pehmeä sisus olla niiiiiin hyvää!
Tämän aterian valmistus kannattaa aloittaa leipätaikinan teolla ja varata siihen nostatuksineen reilusti aikaa. Itse keittohan valmistuu siinä sivussa vasemmalla kädellä! Ja mikä sitten tekee tästä maalaispatongin. No, aika maalla asutaan, mutta itse ajattelen, että nimenomaan tuo rustiikkinen ulkoasu ja mieletön, rapea kuori saavat aikaan "maalaisuuden".
MAALAISPATONKI
3 dl vettä
1 tl hunajaa (tai siirappia tai sokeria)
1 pss kuivahiivaa (tai vähän vajaa)
2 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
1 dl kauraleseitä
1 tl suolaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
Kuumenna vesi n. 42 C ja liota siihen hunaja. Lisää 2 dl vehnäjauhoja, joihin olet sekoittanut hiivan. Anna "käydä" noin vartin ajan eli odottele kunnes taikina vähän kuplii.
Jatka sen jälkeen lisäämällä öljy, suola, kauraleseet ja jauhoja pikkuhiljaa. Vaivaa kunnolla joko käsin tai koneella. Itse teen aina koneella, koska se on niin helppoa. Anna kohota liinalla peitettynä reilusta puolesta tunnista tuntiin (riippuen paljonko sinulla on aikaa). Kuitenkin niin, että taikina on reilusti kohonnutta ennen kuin alat leipoa.
Kaada taikina kulhosta pöydälle ja jaa se kahteen osaan. Älä vaivaa. Venytä käsillä taikina suorakaiteen muotoisiksi paloiksi. Käännä pitkältä sivulta reunat keskelle ja sen jälkeen vielä päällekkäin (kts. kuvat alla). Kierrä leipä käsin muutamalle kierteelle ja nosta öljytylle leivinpellille. Anna nousta sen aikaa peitettynä, kun uuni kuumenee.
Laita uuniin alimmalle tasolle syvä uunipelti, johon olet laittanut reilusti vettä. Laita sitten uuni kuumenemaan 250 asteiseksi. Ripottele leipien päälle vähän jauhoja. Kun uuni on kuuma, laita leipäpelti uuniin keskitasolle. Anna olla n. 20 minuuttia. Poista sen jälkeen alin vesipelti ja siirrä leipäpelti alimmalle tasolle n. 10 minuutiksi. Leivät ovat valmiit, kun ne vähän kumisevat, kun koputat niitä pohjasta. Anna jäähtyä ritilä päällä.
Venytä taikinaa, älä kauli.
Käännä taikina pitkiltä sivuilta keskelle.
Käännä sen jälkeen sivut päällekkäin.
Kierrä patongit kierteille, laita öljytylle pellille kohoamaan ja jauhota lopuksi ennen uuniin laittoa.
Laita valmiit leivät ritilän päälle jäähtymään, että pinta pysyy rapeana.
Hei suuren suuri kiitos tästä patonkiohjeesta! Näitä meillä tehdäänkin oikein urakalla lauantaiaamuna! :)
VastaaPoistaOnpa ihanaa kuulla! Täytyy sanoa, että vie kielen mennessään, varokaa ;)
Poista