ANNIN PORKKANAPUURO
- Carrot Cake Oat Meal
Miltä sinusta tuntuisi, jos sinulle tarjottaisiin porkkanakakkua puuron muodossa? Tyttäreni Anni on hurahtanut täysin porkkanakakkupuuroonsa ja reseptiä hän on kehitellyt kokeilemalla eri resepteistä koottuja vinkkejä. Tätä voi siis nauttia aamu-, väli- tai iltapalaksi - tai sillä välilläkin! Eräs työkaverini totesi tästä kerrottuani, että "voisilmäksi" puuroon pitäisi varmaan laittaa tuorejuustotomusokerisilmä! No, tiedä siitä, mutta on tämä terveellistä ja maistuvaa ja nopeaa tehdä. Nuorisolla on kyllä mielikuvitusta! ANNIN PORKKANAPUURO
1 dl maitoa
1½ dl vettä
1 dl neljän viljan hiutaleita (3 min keittoaika)
1 iso porkkana
½ banaani
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl muskottipähkinää
2 tl Steviaa
1 tl hunajaa (tai siirappia)
ripaus suolaa
Päälle
murskattuja saksanpähkinöitä
kuivattuja karpaloita
Lisäksi
maitoa
Raasta porkkana hienoksi raasteeksi ja muhenna banaani haarukalla eri kipossa.
Laita nesteet kattilaan. Kun se kiehuu, lisää viljahiutaleet. Pienennä levyä n. puoleen (siten, että puuro hiljaa poreilee). Sekoita hiutaleet ja lisää sen jäkeen heti porkkanaraaste. Parin minuutin jälkeen lisää muusattu banaani ja mausteet. Maista, tarvitseeko jotain maustetta lisää. Keittoaika on yhteensä n. 5-10 minuuttia.
Laita puuro lautaselle, murusta päälle haluamiasi pähkinöitä ja mahdollisesti kuivattuja karpaloita. Nauti kylmän maidon kera.
Wau tuolla varmasti nälkä pysyy aamulla loitolla. Kuullostaa tosi mahtavalta ja ihanan innovatiiviselta :)
VastaaPoistaNo niinpä. Nuoret ovat niin mahtavia!
Poista