sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

KARAMELLISOITU NEKTARIINI
 Kesäinen jälkiruoka grillailun tai jonkun muun ruoan jälkeen syntyy nopeasti jäätelöstä. Jos aikaa on enemmän tai olet siis ajatellut asiaa jo etukäteen, voit valmistaa Marinoituja mansikoita, joista siis tuolla linkissä pari vinkkiä.
 Itse en ollut edes miettinyt jälkiruoan tarvetta, kun se aterian jälkeen pompahti mieleeni. Kurkistus jääkaappiin (niinkuin useinmiten, kun jotain tekee mieli) ja löytönä nektariinit. Ja siitä se ajatus sitten lähti!

KARAMELLISOIDUT NEKTARIINIT (2:lle)

1 nektariini
1 rkl voita
1 rkl ruokokidesokeria (tai tavallista)
1 tl kanelia

 Halkaise pesty nektariini ja poista kivi. Viipaloi nektariini reiluiksi paloiksi.
 Laita paistinpannuun voi ja ruokokidesokeri ja anna sulaa ja vähän aikaa kuohua. Lisää nektariinin viipaleet sekaan ja kääntele niitä pari kertaa. Ne saavat vähän pehmitä, mutteivät mennä mössöksi. Lisää lopuksi päälle kaneli ja kääntele, että maku tarttuu joka puolelle.
 Tarjoa kylmän vaniljajäätelön kanssa. 
Anna voin ja sokerin sulaa ja vähän aikaa kuohua, että siitä muodostuu jo vähän karamellimainen.
Kääntele nektariineja pari kertaa pannulla.
Laita nektariinit jäätelön kanssa tarjolle ja lusikoi päälle vielä karamellisoitunutta voi-sokeri-seosta. Nauti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti