keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

PANNUKAKKUA
Jos satut olemaan mökkeilyn sijaan kaupungissa. Ja jos sinulla ei siellä ole käytettävissä muurinpohjapannua. Ja jos sinulla sattuu olemaan jääkaapissa vanhentuvaa maitoa. Ja jos sisälläkin lämpötila on noussut kohti hikirajaa. Ja jos kuitenkin tekee mieli jotain hyvää...Eikä kuitenkaan tee mieli seistä hellan ääressä lettupannu kädessä ikuisuuksia.

Kasa syitä ja tekosyitä ja ennenkaikkea mielitekoja. 
Niistä syntyi tämä iltapala eli siitä tuli ihan pannukakku!
Mieti: rapea pinta, pehmeä sisus, vaniljainen tuoksu, kuumaa ja kylmää samalla lautasella - aah!
Joku totesi, että tuohan on kuin labyrintti! No, aika herkullinen sellainen joka tapauksessa.

VANILJAINEN PANNUKAKKU

4 kananmunaa
8 dl maitoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
1/2 dl juoksevaa margariinia (tai sulatettua)

 Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää maito. Vatkaa vähän aikaa. Lisää kaikki kuivat aineet ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi sula rasva ja sekoita. Anna turvota puolisen tuntia.
 Laita isolle pellille leivinpaperi ja kaada taikina siihen.
 Paista ensin uunissa 250 C n. 15 min. Alenna sen jälkeen lämpö 220 C ja anna paistua vielä n. 15-20 minuuttia.

 Tarjoile heti jäätelön ja mansikoiden kanssa.
 Kun pelti on tarpeeksi iso, taikinaa tulee ohut kerros ja se paistuu myös sisältä kypsäksi. Keittiöstä leviää mahtava, vaniljainen tuoksu, kun otat pannukakun pois uunista.
Kylmän vaniljajäätelön ja mansikoitten kanssa ihanaa herkkua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti