perjantai 12. tammikuuta 2018

LÄMMIN SALAATTI PARSASTA JA CHILISTÄ
 Luin Kodin Kuvalehden blogiosastolta reseptejä ja näin vuoden alkuun sopivan salaatin. Värikästä, vihreää, terveellistä ja maukasta. Ja syötävissä joko sellaisenaan tai yhdisteltävissä lihan, kalan tai kanan kanssa. Jes! Sopii täydellisesti.
LÄMMIN PARSAKAALISALAATTI

1 iso parsakaali
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
4 rkl oliiviöljyä
1/2 dl pinjansiemeniä
1/2 sitruunan mehu
suolaa
1 avokado

 Leikkaa parsakaali pienehköiksi paloiksi. Silppua valkosipulin kynnet ja chili. 
 Paahda ensin kuivalla pannulla pinjansiemeniä vähän aikaa, että ne saavat väriä. Ota pois pannulta.
 Laita öljy pannulle ja kaada parsat joukkoon. Sekoittele miedolla lämmöllä viitisen minuuttia (älä kuitenkaan anna saada liikaa väriä). Lisää sekaan chilit ja valkosipulit ja anna niiden pehmentyä. Sekoittele koko ajan parin minuutin ajan. Lopuksi mausta suolalla ja sitruunan mehulla. 
 Kaada tarjoiluastiaan ja sekoita pinjansiemenet sekaan. Kuutioi avokado ja sekoita se vielä sekaan.
 Paistoin lisäksi vielä ohuet broilerin rintafileet pikaisesti pannulla ja maustoin ne suolalla ja mustapippurilla.
Leikkasin fileet viipaleiksi tarjolle salaatin päälle. Viimeistelin annokset valmiilla Rajamäen balsamico-kastikkeella.
Ihan suosikkiannokseni!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti