sunnuntai 6. marraskuuta 2016

BEEF WELLINGTON JA KASTIKE
 Perjantaina työviikon päätteeksi tuli mieleen laulu "Kun aika on..." ja se muuntui mielessäni "Kun aikaa on", sillä kerrankin ei ollut kiire minnekään. Lämmitin meille mukilliset glögiä ja otin naudan sisäfilepalan huoneenlämpöön. Tutkiskelin erilaisia tapoja valmistaa Beef Wellingtonia, sillä en ole sitä ennen tehnyt.
 Wellingtonin herttuan mukaan nimensä saanut liharuoka kypsennetään voitaikinakuoressa, jonka sisään on kätketty myös sieniä ja sipulia. Joissakin ohjeissa voitaikina ei ollut meinannut kypsyä tarpeeksi, joissain ei liha. Löysin kuitenkin K-Ruokasivulta sopivan kuuloisen ohjeen ja kastikkeen vielä Mallan maailma-blogista. Molempia ihan vähän muunnellen tein meille perjantai-illan aterian. Hauskaa näpertelyä ja herkullisia makuja lopputuloksena!
 Lisukkeeksi vähän perunoita ja porkkanoita sekä yksinkertainen, mutta ihana salaatti leipäjuustosta. Kun aikaa on... :)
BEEF WELLINGTON 2:lle

2 voitaikinaleyä
n. 300g naudan sisäfileetä
1 rkl voita/öljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
Täyte:
n. 1/2-1 dl esikäsiteltyjä, pakastettuja kanttarelleja (tai voit käyttää kaupasta ostettavia herkkusieniä)
1 pieni salottisipuli
2 rkl voita
1/2 rkl timjamia
1/2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
4 kpl ilmakuivattuja kinkkusiivuja
Voiteluun:
1 kananmuna


Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan. 
 Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta.
Ruskista filee rasvassa kuumassa pannussa noin 1 1/2 min/puoli. Ruskista myös fileen päädyt. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna fileen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
 Valmista täyte. Sulata kanttarellit. Hienonna kuorittu sipuli. Paista ensin kanttarelleja kuivalla pannulla, kunnes neste on haihtunut. Lisää rasva ja sipulisilppu ja kuullottele vähän aikaa. Mausta seos timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Anna seoksen jäähtyä.
 Aseta kaksi taikinalevyä vierekkäin, laita ne pitkältä sivulta sentin verran päällekkäin (voit kostuttaa liitoskohtaa vähän vedellä). Kauli ne ohuemmaksi. 
Levitä kaulittujen taikinalevyjen päälle vierekkäin 3 ilmakuivattua kinkkuviipaletta. Levitä kinkkujen päälle vajaa puolet sieniseoksesta. Nosta filee sieniseoksen päälle. Levitä loppu sieniseos tasaisesti fileen pintaan. Nosta fileen päälle yksi kinkkuviipale pitkittäin ja taivuta loput kinkkuviipaleet tiiviisti fileen ympärille.
 Leikkaa lyhyiltä sivuilta hieman ylimääräistä taikinaa pois.
Voitele taikinalevyjen reunat munalla. Taita ensin taikinalevyn pitkät sivut fileen päälle. Käännä lyhyet sivut fileen päätyihin.
 Nosta Wellington leivinpaperilla vuoratun pellin päälle saumapuoli alaspäin. Voitele munalla (ja koristele taikinakuvioilla). Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja nosta Wellington 10 minuutiksi jääkaappiin odottamaan.
 Laita sisälämpötilamittari Wellingtoniin ja paista uunin keskitasolla 25-35 minuuttia, kunnes pinta on kauniisti ruskistunut ja fileen sisälämpötila on 55-58 astetta. Tarkkaile Wellingtonia paistamisen aikana ja peitä tarvittaessa foliolla, jos pinta meinaa tummua liikaa. Anna fileen vetäytyä noin 10-15 minuuttia ennen leikkaamista. Itse asetin sisälämpötilan 58 asteeseen ja silloin näin pieni filepala kypsyi ehkä vähän liikaa. Ensi kerralla sitten vähän alempi lämpö, jolloin liha jäisi roseeksi. Toki maku oli tällaisenakin herkullinen.

Paista ensin lihasta pinnat kiinni ja anna jäähtyä.
Anna myös sieni-sipulisilpun jäähtyä.
Aloita annoksen kokoaminen kaulimalla voitaikinalevyt kiinni toisiinsa ja ohuemmaksi. Niitten päälle kinkut vähän lomittain.
Käännä liitossauma alapuolelle ja voitele taikina munalla.
Anna kauniisti ruskettuneen Welligtonin levätä vartin verran ennen tarjoilua. Itse laitoin päälle kevyesti foliopalan.
Leikkaa liha varovasti tarjolle. Vähän olisi saanut jäädä punertavammaksi sisältä, mutta mehevää oli silti.
Tarjoile paistettujen (esikiehautettujen) perunoitten ja porkkanoitten, salaatin sekä hyvän kastikkeen kera.

PUNAVIINIKASTIKE

1 pieni salottisipuli
1 valkosipulin kynsi
öljyä
mustapippuria
timjamia
1 rkl balsamicoa
1 dl punaviiniä
2 dl lihalientä (vesi + puolikas liemikuutio)
2 rkl voita

 Silppua sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota niitä pienessä kattilassa öljyssä, kunnes ne muuttuvat vähän läpikuultaviksi.
 Lisää pari oksaa timjamia ja muutama rouhaisu mustapippuria sekä balsamico. Anna sen vähän karamellisoitua ja lisää sitten sekaan punaviini. Anna kiehua hiljalleen, kunnes sitä on jäljellä noin puolet (tätä von vähän vaikea arvioida näin pienestä määrästä, mutta sinnepäin).
 Lisää vesi ja liemikuution pala, sekoittele ja anna kiehua edelleen kunnes jäljellä on taas noin puolet tai vähemmän. Maista, tarvitseeko kastike jotain lisää. Siivilöi kastike ja laita takaisin kattilaan.
 Lisää lopuksi voi ja sekoita hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti