tiistai 22. maaliskuuta 2016

THAI COOKING CLASS
 osa 3, jälkiruoka
 Vatsa alkoi olla aika täynnä siinä vaiheessa, kun Thaimaassa päästiin kokkailukurssin viimeiseen osioon eli jälkiruokaan. Reseptikirjasesta näimme, että kohta valmistettaisiin banaania lämpimässä kookosmaidossa eli "Klouy Buad Chee, Banan in Coconut Milk". 
 Thaimaalaiset pienet banaanit ovat makeita ja yhteen annokseen näitä laitettiin parin kolmen banaanin verran. Suomessa käyttäisin yhdelle hengelle yhden banaanin. Ja banaanit eivät saa olla ihan ylikypsiäkään, koska muuten ne muusaantuvat ja se ei ole tarkoitus. Banaanit oli pilkottu etukäteen ja ne oli laitettu veteen tummumisen estämiseksi. Mielenkiintoinen tapa. 
 Aineksia ei tarvita kovin paljon ja lopputulos oli minun mieleeni. Kotona laittaisin ehkä vähän vaniljasokeria vielä sekaan. Katsotaan, koska sitä ehtisi täällä kokeilemaan.
BANAANIT LÄMPIMÄSSÄ KOOKOSMAIDOSSA (yhdelle)

n. 2 1/2 dl kookosmaitoa
2-3 tl sokeria
1/4 tl suolaa
1 banaani

Leikkaa banaani ensin puoliksi ja halkaise palat.
Laita kattilaan kookosmaito ja lisää sokeri ja suola. Anna kiehahtaa ja kiehua tasaisesti. 
Lisää banaanit ja keitä varoen minuutin verran, että banaanit vähän pehmenevät.
Tarjoile kuumana.
Jälkiruoan syötyämme kurssi olikin jo lopussa. Mukavan touhuilun, jutustelun ja nautiskelun jälkeen saimme opettajaltamme todistukset.
Jaa-a Jonna, kumpi ehtii ensin kokeilemaan kaikkia näitä reseptejä kotona?
Hieno todistus, mutta ei tässä nyt vielä mitään thairuoan valmistuksen mestareita olla. Eli kaikenlaiset kokeilut jatkuvat edelleen. Kiva kokemus kuitenkin ja loistava seura! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti