lauantai 16. marraskuuta 2013

POSSURULLA PIRISTÄMÄÄN PIMEÄÄ
 Oi, kuinka odotankaan lunta. Että tulisi jotain, joka valaisisi ulkona tätä pimeääkin pimeämpää aikaa. Kaupasta käytiin täydentämässä tänään muutama ulkovalosarja vähän mieltä piristämään. Toinen piristäjä olikin sitten syömiseen liittyvä, yllätys yllätys!
 
Teki mieli jotain liharuokaa ja possun ulkofileen olin kaupasta kärrännyt kotiin, joten sen kanssa painittiin sitten tovi keittiössä. Langalla yritin sitoa rullan kokoon ja täytyy sanoa, että paremmin sujuu ompelulangan käyttö! Muistin hämärästi, että on olemassa joku tekniikka, jolla langan saa siististi lihan ympärille vähän kuin solmuja oisi pitkin matkaa. Siinä vaiheessa, kun täytettä pursusi joka kolosta, en ehtinyt muuta kuin kääriä lankaa edes vähän sinnepäin... No, liha pysyi kuitenkin koossa ja täytteistäkin ainakin osa rullan sisäpuolella, joten pienet kauneusvirheet annettakoon tällä(kin) kertaa anteeksi. Ja jos et välitä rosmariinista, kannattaa se jättää pois, sillä sen maku on voimakas.
 
Reseptistä poiketen (lue= en ehtinyt paneutua siihen tarkkaan hosumiseltani), laitoin myös juurekset suoraan lihan viereen kellumaan lihaliemi-valkoviiniin. Kevyesti humaltuneet juurekset ovat itse asiassa aika hyviä, vähän rapsakoita... Mutta siis paahdettuja meillä ei tänään syöty.
 
No huh, mikä päivitys. Mutta kuten huomaatte, aina ei todellakaan tarvitse mennä ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, maistuvaa ruokaa tulee kuitenkin. Lisäkkeeksi keittelin vähän perunan ja porkkanan lohkoja.
 TÄYTETTY POSSURULLA

n. 1 kg  porsaan ulkofileetä
3 rkl sinappia
1 tl suolaa
0,2 tl rouhittua mustapippuria

Täyte:
2 hapanta omenaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl rosmariinia
1 tl sokeria
1 viipale vaaleaa leipää

Sitomiseen:
kutistumatonta puuvillalankaa

Paistamiseen:
öljyä

Uunivuokaan:
3 dl lihalientä
1 dl valkoviiniä

Lisäksi rosmariinillä maustettuja omenoita, sipuleita, punasipuleita ja luumuja.
 
Valmista ensin täyte. Kuori ja leikkaa omenat kuutioiksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä. Lisää omenakuutiot ja mausta. Sekoita joukkoon hienonnettu leipäviipale. Nosta seos jäähtymään.
Leikkaa porsaanfilee auki yhtenäiseksi, tasaiseksi levyksi aloittaen fileen reunalta. Nuiji lihaa kevyesti nyrkillä tai lihanuijalla. Mausta lihan pinta sinapilla, suolalla ja rouhitulla pippurilla. Levitä täyte puolikkaalle levylle pituussuunnassa.
 
Kääri levy tiukaksi rullaksi ja sido kostutetulla puuvillalangalla. Paista lihakäärön pinta pannulla kauniin ruskeaksi. Mausta lihan pinta vielä kevyesti suolalla ja pippurilla. Työnnä paistomittari fileerullan paksuimpaan kohtaan ja nosta rulla uunivuokaan. Kaada vuokaan kuumaa lihalientä ja loraus valkoviiniä.
 
Kypsennä 150 asteessa reilun tunnin ajan tai kun sisälämpötila on 78 astetta. Valele lihaa muutaman kerran paistamisen aikana.
Nosta reilusti lohkotut hedelmät ja sipulit paahtumaan toiseen uunivuokaan noin 20 minuuttia ennen fileen kypsentymistä. Anna fileen vielä hetken aikaa vetäytyä folion tai kannen alla. Paistoliemestä voit valmistaa kastikkeen lisäämällä siihen lorauksen kermaa ja suurustamalla kastikesuurusteella sen. Poista langat ja viipaloi liha tarjolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti