tiistai 13. marraskuuta 2012

JOULU LÄHESTYY...GLÖGIÄ

Tämän päivän työpäivä oli täynnä aivojen rasitusta. Mielenkiintoista, innostavaa ja väsyttävää. Onneksi olin sattunut varaamaan kampaajan tälle illalle ja pääsinkin luottokampaajani Annan käsittelyyn suoraan töistä. Mukavaa rupattelua, tarpeiden kartoitusta, kupillinen teetä... ja uusi pää ja olemus tuloksena. Annan iloinen pulputus saa mielen aina piristymään ja kun katsoo käsittelyn jälkeen peiliin, ei voi olla muuta kuin kiitollinen taitavalle ammattilaiselle! Ilahtuneena ja piristyneenä suuntasin askeleet kampaamoa vastapäätä sijaitsevaan Alkon liikkeeseen ja päätin, että nyt alkaa joulukausi! Tyttäreni on jo pitkään kärttänyt joulun aloitusta joko valoilla, pienillä koristeluilla tai edes glögillä. Eli glögivalikoiman kimppuun. Päädyin perusHehkuviiniin, vaikka Vsop Juhlaglögi onkin yksi suosikeistani. Enkä kuitenkin vähän turhan vahvaa näin arki-iltaan. Tyttärelle ostin Marlin perusglögiä ruokakaupasta, koska hän pitää siitä.
Kotona olikin rusinoita ja manteleita, mutta ensimmäinen tyttäreni leipoma piparisatsi on jo syöty, joten ostin Annas pepparkakor -pipareita. Ihanan ohuita ja juuri oikean makuisia. Ja niiden kanssa tietenkin paketti Aura-juustoa. Aaah ja nam! Kotona sain hurraa-vastaanoton; sekä uusille hiuksilleni että jouluntunnelmatuliaisilleni. Kynttilät palamaan, taittamaan pimeä ja nauttimaan lähestyvästä joulunajasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti