sunnuntai 18. joulukuuta 2022

VALKOSUKLAA-MUSTIKKA- 

RISTIÄISKAKKU

 Viikonloppuna vietettiin kummityttöni pikkuisen Emil-pojan kastejuhlaa. Sain ilokseni tehdä juhlaan kakun ja toiveena oli vain: Joku hyydytetty kakku. Pitkään mietin makuja ja päädyin tuunaamaan Makeaa -blogista löytämäni reseptin. Siinä maistuu kirpeä mustikka ja makea valkosuklaa ja makuparina ne oivat ihan täydelliset. Maku sai paljon kiitosta vierailta, joten olin ihan tyytyväinen itsekin.

Itse kakusta ei tullut yhtään kuvaa sisältäpäin, joka harmittaa. Sillä kakussa on mustikkamousse-sydän. Eli leikatessa valkoisen kerroksen sisältä paljastuu kauniin mustikkainen sisäosa. Ripottelin myös pensasmustikoita moussen sekaan, jolloin aina siellä täällä suuhun tuli myös herkullinen kokonainen mustikka.

Koristeet tein sokerimassasta värjäämällä sitä sinisellä. Se vasta onkin haastavaa puuhaa! Vaikka yrittää laittaa kuinka vähän väriä, sitä tuntuu aina olevan liikaa. Tähän kakkuun tosin halusin myös voimakkaampia sävyjä, joten väriä saikin tulla. Pari tuntia meni, kun yhtenä iltana joulumusiikin soidessa väkertelin kukkia. Aina pitää varata se vähintään pari päivää myös niiden kuivumiseen. Tällä kertaa käytin myös ensimmäistä kertaa syötävää liimaa, kun kiinnitin kirjaimia noihin pikkupalikoihin sekä helmiä kukkien keskelle. Kaikkea sitä oppii!
Vauva-koriste on valmiina hankittu, mutta minusta ne vaativat aina peiton päälleen. Kirjainpalikoista olisi voinut tulla vähän siistimpiä, mutta kuivuessaan liiman jäljet myös "hävisivät".
Kukkien tekemiseen käytän valmista muottia ja painelen aina muovailutikulla niihin vähän eloa. Rypistetyllä foliolla saa muotoiltua lehtiä vähän koholleen.

VALKOSUKLAA-MUSTIKKA-KAKKU (halk. 26 cm)

Pohja:
200 g kaurakeksejä
75 g voita tai margariinia

Mustikkamousse:
n. 2-3 dl mustikoita
1 limen tai 1/2 sitruunan mehu
3 rkl sokeria
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk (400 g) kuningatarrahkaa 
pensasmustikoita

Valkosuklaamousse:
3 liivatelehteä
2 prk (400 g) vaniljarahkaa 
3 dl kuohukermaa
145 g valkosuklaata (1 levy)
2 rkl kiehuvaa vettä tai sitruunamehua

Koristeluun
sokerimassakoristeita
kermavaahtoa
tai jos kyse ei ole ristiäiskakusta, voisi käyttää noita pensasmustikoita ja esim. rosmariininoksia


Tee ensin mustikkasose. Laita pieneen kattilaan mustikat (voit laittaa suoraan jäiset, jos käytät pakastemustikoita), mehu sekä sokeri. Keitä, kunnes mustikat pehmenevät kunnolla (ei kestä kauaa). Paseeraa eli valuta ja painele mustikat siivilän läpi toiseen astiaan ja anna jäähtyä esim. kylmävesihauteessa tai jääkaapissa sen aikaa, kun teet seuraavat vaiheet.

Tee pohja. Murskaa keksit ja sekoita sekaan sulatettu voi tai margariini. Laita 26 cm halk. olevan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja halutessasi öljyä ja tomusokeroi vuoan reunat. Itse käytän usein reunakalvoa. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja laita vähäksi aikaa jääkaappiin.

Tee mustikkamousse. Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita 1/2 dl mustikkasoseesta sivuun odottamaan. Sekoita loppusose kunigatarrahkojen kanssa sekaisin. Kuumenna sivussa ollut 1/2 dl mustikkasosetta ja lisää sekaan puserretut liivatteet. Sekoita seos juoksevana nauhana rahkaseokseen. Kääntele sekaan kermavaahto.
Ota toinen kakkuvuoka, halk. 22 cm ja käsittele reunat kuten edellä. Pohjaa ei tarvita.

Aseta pienempi kakkuvuokarengas keksipohjan päälle, pitele kiinni ja kaada mustikkamousse renkaan sisään. Voit painella moussen sekaan myös kokonaisia mustikoita halutessasi. Laita kakku varovasti hyytymään noin tunniksi  pakastimeen tai anna hyytyä jääkaapsissa vähintään 3 tuntia.

Tee valkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa vähän aikaa kerrallaan. Sekoita välillä. Sekoita vaniljarahkat kulhossa tasaiseksi. Kuumenna vesitilkka tai sitruunamehu ja lisää sekaan puristetut liivatteet. Lisää liivateseos tasaisena nauhana koko ajan sekoittaen rahkaan. Lisää sekaan sula, vähän jäähtynyt valkosuklaa. Kääntele lopuksi kermavaahto sekaan.

Ota kakkuvuoka kylmästä ja poista varovasti mustikkatäytteen ympäriltä kakkurengas. Valuta valkosuklaamousse mustikkatäytteen ympärille ja päälle. Napauta pari kertaa vuokaa pöytää vasten. Tasoita kakun pinta ja laita hyytymään jääkaappiin mielellään yön yli.

Koristele kakku ennen tarjoilua haluamallasi tavalla.
Voit tehdä kakun myös vähän pienempään vuokaan näillä mitoilla. Silloin kakusta tulee vain korkeampi. Voit myös jättää pois toiset rahkapurkit molemmista täytteistä, jos isompi vuokasi on vain esim. 20 cm halkaisijaltaan.


Vielä kerran onnea ihanalle pienelle Emilille ja koko perheelle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti