keskiviikko 6. tammikuuta 2021

LUMIMUNA

eli MasterChef -pipertelyä


 Vuoden 2021 alku on lähtenyt käyntiin leppoisissa lomatunnelmissa ja huomenna on arjen vuoro. Joten kun tämä päivä oli vielä aikaa tehdä ihan mitä vaan, päätin toteuttaa pitkään mielessäni muhineen MasterChef -herkun eli lumimunan.  Se on jo legendaksi muodostunut jälkiruoka, jossa marengista tehdyn "munan" sisälle tulee jäätelöä, alle granitaa eli jäähilettä ja päälle rapea kuori. 
 Ja koska minä olen minä ja aina pitää jättää oma kädenjälki (ja koska minulla ei ole jäätelökonetta), päätin vähän tuunailla. Viime viikolla tuli myös "Koko Britannia leipoo" -ohjelma, jossa tämä oli toteutettu vähän tahän tapaan.
 Ennakkoon mietin, että tämä on aika makea jälkiruoka, joten halusin siihen happaman elementin tasoittamaan makua. Tein siis väliin viinimarjahyytelön, mutta sen olisi voinut tehdä karpaloista tai puolukastakin. Ja vaikka yrittää tehdä kuinka pienen määrän tahansa, tulee valmiita annoksia aina useampia, joten naapuritkin saivat osansa 😀

Vaikka tässä onkin useampi tekovaihe, ei mikään ole kovinkaan vaikea. Näistä määristä tulee noin kuudelle annokset. Aloita tekemällä keksit eli praliini-tuilet, joiden ohjeen löydät täältä ja sen jälkeen marjahyytelö. Itse olen tehnyt kekseihin tarvittavan "jauheen" jo aiemmin, joten tätä vaihetta ei tarvinnut tänään tehdä.

MARJAHYYTELÖ

n. 3 dl punaisia viinimarjoja (tai karpaloita tai puolukoita)
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
+ n.1 dl vettä
3 liivatelehteä

 Laita liivatelehdet kylmään veteen n. 5-10 minuutiksi eli siksi aikaa, kun keität mehun. Laita kaikki aineet kattilaan ja anna kuumentua. Keitä, kunnes marjat ovat pehmenneet kunnolla. Lisää vettä jos näyttää siltä, että keitos meinaa "kuivua". Siivilöi marjat pois ja kaada mehu takaisin kattilaan. Valmista mehua tulisi olla noin 3-4 dl. Tässä vaiheessa voit siis lisätä vettä vielä mehun joukkoon (se ei laimene kovinkaan paljon). 
 Kuumenna mehu ja lisää puristetut liivatteet sekaan ja sekoita. Jäähdytä kattilassa kädenlämpöiseksi. Vuoraa tasapohjainen vuoka kelmulla. Itse käytin pohjasta mitattuna n. 12 x 17 cm lasivuokaa. Kaada mehu vuorattuun astiaan ja laita jääkaappiin hyytymään n. 3-4 tunniksi.

Kun hyytelö on hyytynyt, voit jatkaa tekemällä  marengin. 

SVEITSILÄINEN, UUNISSA HAUDUTETTU MARENKI

2 valkuaista (n. 60 g)
60 g sokeria (vajaa 1 dl)

 Vatkaa valkuaisia vaahdoksi ja kun ne ovat muuttuneet valkoisiksi ala lisätä sokeria vähän kerrallaan ja vatkaa aina välillä. Vatkaa niin kauan, kunnes sokeri on sulanut vaahtoon ja vaahto on "kovaa" eli pysyy kipossa, vaikka kääntäisit sen nurinpäin.
 Laita valkuaisvaahto puolipyöreisiin silikonimuotteihin (minulla Tupperwaren) ja paista 15 minuuttia 150 C uunissa astiassa, jonka pohjalla on vettä (kts. alla kuvassa). 
 Ota pois uunista ja anna jäähtyä pari minuuttia, kunnes kumoa leivinpaperille odottamaan.

Kun marengit ovat uunissa, voit valmistaa vaniljakastikkeen eli créme anglaisen.

VANILJAKASTIKE

2-3 keltuaista
2/3 dl sokeria
2,5 dl kuohu- tai vispikermaa
2 tl vaniljasokeria

 Laita kattilaan kaksi keltuaista ja sokerit sekä kerma. Kuumenna hitaasti sekoittaen koko ajan. Älä anna kiehua. Jos kastike ei ole mielestäsi tarpeeksi paksua, lisää vielä yksi keltuainen. Itse käytin vispikermaa ja luulen, että sen vuoksi jouduin lisäämään vielä yhden keltuaisen. Jos lisäät keltuaisen, anna seoksen vielä hiljaa kuumentua ja sekoita samalla. 
 Ota kattila liedeltä ja siirrä kylmään vesihauteeseen. Sekoita välillä.

SEURAAVAKSI kokoa annokset.

 Laita sopiviin laseihin tai jälkiruokamaljoihin ensin vaniljakastiketta. Leikkaa sitten pyöreällä rengasmuotilla marjahyytelöstä pyörylät, jotka asetat kastikkeen päälle. Renkaan halkaisijan tulisi olla samankokoinen kuin lasin tai maljan keskikohta.
 Nosta sen jälkeen lastaa apuna käyttäen marenkikupolit hyytelön päälle. 
 Aseta kupolin päälle praliini-tuile eli keksi ja käytä tohotinta eli poltinta, että saat keksin "sulamaan" kupolin ympärille. 
 Siivilöi lopuksi annosten päälle vähän TOMUSOKERIA.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Laita vaahto silikonimuotteihin ja laita muotti ritilän päälle. Aseta ritilä pellille, johon olet laittanut pohjalle kuumaa/kiehuvaa vettä pari senttiä.
Paista 150 C uunissa 15 minuuttia. Marengit kohoavat uunissa vähän, mutta laskeutuvat uunista otettaessa. Jos ne jäävät epätasaiseksi, voit leikata ne tasaiseksi.
Kumoa leivinpaperille ja irrota muotti. Kupoli näyttää tässä pieneltä, mutta se on vain kuvauksen aiheuttama harha. Nämä kupolit ovat halkaisijaltaan n. 7 cm.
Valmista vaniljakastike koko ajan sekoittaen ja jäähdytä.
Tuilet ovat uunista ottamisen jälkeen hauraan näköisiä, mutta kestävät yllättävän hyvin "käsittelyä".
Leikkaa marjohyytelöstä pyörylät rengasmuotin avulla.
Nosta marenkikupoli hyytelön päälle.
Nosta marengin päälle tuile.
Kuva on vähän huono, mutta oikealla näet tohottimen liekin, jonka avulla keksi käpertyy kupolin ympärille.
Siivilöi annoksille tomusokeria kuin lunta olisi satanut päälle.
Nautiskele!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti