JOULUKINKUSTA KARAMELLIPOSSUKSI
- HÄVIKISTÄ HERKUKSI
Kuinka kauan teillä syödään joulukinkkua? Kuinka ison kinkun paistatte? Teettekö, niin kuin eräs ystäväni, että paistelette kinkkuja pitkin joulukuuta? Vai niinkuin toinen ystäväni, joka hankki kaksi kinkkua, toisen ison ja toisen pienen, että voi paistaa pienen kinkun vielä sitten, kun iso on syöty?
Meillä paistettiin yksi, reilu nelikiloinen kinkku, kun emme olleet edes jouluaattona kotona syömässä illalla. Kinkkua siis riitti jaettavaksi nuorisollekin, kun lähtivät koteihinsa ja noin kilon pala oli siinä vaiheessa jäljellä, kun tuli stoppi. Ei enempää kinkkua. Ei leivälle eikä lautaselle. Joten piti keksiä jotain muuta. Piirakkaa, pizzaa, pyttipannua, hernekeittoa, kastiketta... Hernekeitto vähän myöhemmin eli pala kinkkua talteen pakastimeen. Kastike nappasi tällä kertaa ja ne lukuisat karamellipossureseptit, joita on näkynyt siellä täällä.
Itämaisten ruokien ystävänä tämä possu maistui juuri niin hyvältä kuin näyttääkin. Makeaa, vähän tahmaista, vähän hapanta, vähän rapeaa, vähän tulista. Päälle reilusti seesaminsiemeniä, muutama chilin viipale ja vihreää. Korianteria pitäisi olla, mutta korvaan sen aina lehtipersiljalla. Makuasia. Ja aasialaiset maut. Nam!
JOULUKINKUSTA KARAMELLIPOSSUA
n. 500-600 g joulukinkkua
öljyä paistamiseen
Kastike:
1/2 dlvettä1/2 dl ruokokidesokeria
1 dl fariinisokeria (tai 1 1/2 dl fariinisok., jos ei ole ruokokidesokeria)
1 dl soijakastiketta
1 dl osterikastiketta
1 tuore chili pilkottuna pieneksi silpuksi
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 dl soijakastiketta
1 dl osterikastiketta
1 tuore chili pilkottuna pieneksi silpuksi
1 rkl balsamiviinietikkaa
n. 2 rkl seesamin siemeniä
Mittaa kaikki kastikkeen aineet kattilaan, paitsi balsamicoa. Keittele hiljakseen välillä sekoittaen, kunnes kastike sakenee ja menee "vähän kasaan".
Kuutioi kinkku ja paista pannulla runsaassa öljyssä, kunnes pinta saa vähän väriä ja rapeutuu.
Lisää kastikkeeseen balsamicoa. Maista, tarvitsetko lisää happamuutta ja lisää sen mukaan balsamicoa vähän.
Nostele kinkkukuutiot kastikkeen sekaan (älä kaada suoraan ettei kastikkeeseen joudu paljoa öljyä). Sekoita ja lisää seesamin siemenet ja sekoita vielä.
Keitä lisäksi riisiä tai nuudelia. Koristele annokset chilin viipaleilla ja korianterilla tai lehtipersiljalla.
Kastike on ihanan tummaa ja siirappisen tahmeaa valmiina.
Paista kinkku pannulla runsaassa öljyssä rapeaksi.
Lisää reilusti seesamin siemeniä kastikkeeseen.
Jouluisessa servetissä on vähän itämainen vivahde. Juomaksi sopii hyvin vesi tai olut.
Herkuttelu alkakoon. Ja kokkailut jatkukoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti