tiistai 30. joulukuuta 2014

RED VELVET -LEIVOKSET
JA VÄHÄN MUUTAKIN PUNAISTA
 Pitkä loma joulusta loppiaiseen on täydellinen lepoon ja tohinaan. Ennen joulua tulee touhuiltua sitä sun tätä lahjoista ruokiin ja sen jälkeen tulee pieni tyhjiö, kun voi vain olla ja levätä. Täksi päiväksi olin kutsunut vanhempani ja tätini lounaalle, joten piti ravistautua kirjojen ja suklaitten äärestä keittiön puolelle.
Vielä viimeisen kerran tämän vuoden puolella teemana oli punaista ja valkoista. Ja sopivasti ulkona pyryttikin taas aamusta alkaen lunta. Viimeiseksi lounaan jälkeen keitettiin kahvit ja syötiin palat täyteläisiä Red Velvet -leivoksia. Leivoksiin punainen väri tulee elintarvikeväristä ja siksi ei oikein tiedäkään, miltä leivoksen tulisi maistua ennen kuin sitä laittaa suuhunsa. Usein tätä syödään kakun muodossa, mutta itse ainakin viehätyin näistä leivoksista.
RED VELVET -LEIVOKSET

2 munaa
1½ dl sokeria
3½ dl vehnäjauhoja

1 tl vaniljasokeria
1 rkl kaakaojauhetta
punaista elintarvikeväriä (n. 1-2 rkl)
1½ dl piimää
1 tl soodaa
75 g juoksevaa margariinia tai voita
1 tl valkoviinietikkaa
Täyte
2 dl pakastemansikoita
½ dl vettä
n. 3/4 dl hyytelösokeria
Päällinen
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vaniljatuorejuustoa
75 g voita
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
Kostutukseen
½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria


Valmista pohja ensin. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, kaakaojauhe ja elintarvikeväri (jos elintarvikeväri on nestemäistä tai pastamuotoista, lisää se suoraan taikinaan) keskenään. Lisää seos vaahtoon kevyesti sekoittaen. Lisää mukaan piimä, johon sooda on sekoitettu, nestemäinen rasva ja lopuksi etikka. Sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina voidellun leivinpaperin päälle pellille ja paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10–15 min. Kumoa kypsä torttupohja toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria. Anna jäähtyä.
Tee täyte. Laita vähän sulaneet pakastemansikat vesitilkan kanssa kattilaan ja kuumenna, kunnes mansikat ovat sulaneet. Soseuta sauvasekoittajalla ne tasaiseksi. Kaada sekaan hyytelösokeri ja kuumenna, kunnes seos on kirkasta. Laita kattila jäähtymään esim. kylmään vesialtaaseen, jolloin seos alkaa paksuuntua.
Tee päällinen. Vatkaa tuorejuustot ja huoneenlämpöinen voi kulhossa notkeaksi. Lisää joukkoon sokerit ja sitruunamehu. Vatkaa kuohkeaksi ja tasaiseksi massaksi.


Leikkaa kakkulevy puoliksi. Sekoita kostutukseen käytettävään maitoon vaniljasokeri ja kostuta sillä molemmat levyt.
Laita toisen pohjan päälle jähmettynyttä mansikkasurvosta ja joko sen päälle suoraan tai toisen levyn päälle tuorejuustoseosta. Laita pohjat päällekkäin siten, että nyt on levyjen välissä kerros mansikkaa ja tuorejuustoa.
Laita päällimmäisen levyn päälle vielä paksu kerros tuorejuustoseosta. Laita kylmään vähäksi aikaa jähmettymään ja leikkaa myöhemmin leivoksiksi.
Koskaan ei oikein tiedä, minkä kokoinen pelti tulisi olla, kun tekee ensimmäistä kertaa taikinaa. Usein taikinaa onkin vähemmän kuin olisi kuvitellut. Käytän itse aina silloin piparimuotteja tukemaan paperia, että taikina ei pääse leviämään liikaa.
Leivoksista tuli aika muhkeita eli tällä kertaa taikinaa olisi voinut levittää vielä ohuemmaksi kerrokseksi.
Palataan vielä aterian alkuun. Alkukeitoksi tein ihanan samettista punajuurikeittoa ja tällä kertaa jätin Aurajuuuston pois keitosta. Sitä oli tarjolla erikseen ripoteltavaksi ranskan kerman ohella keiton päälle.
Keiton kanssa oli vastapaistettua focaccia -leipää.
Pääruokana oli Peggyn keittiön kuuluisaksi tekemää Igorin kanaa ja sen kanssa basmati-riisiä ja vihersalaattia.
Tätini vietti joulun Italiassa ja toi sieltä tuliaisena saksanpähkinäöljyä, jota saatiin pirskotella salaatin kastikkeeksi.
Jälkiruokakin pysyi puna-valkoisessa teemassa eli valkosuklaa-pannacottaa mansikkasurvoshillokkeella.
Keiton ja pannacotan valmistin jo edellisenä päivän, joten varsinaisena tarjoilupäivänä ei tarvinnut tehdä muuta kuin leivokset, leipä ja kanaruoka.
Ai niin, kahvin kanssa meillä oli vielä tyttäreni tekemiä suklaakonvehteja. Niistä sitten myöhemmin.
Nyt miettimään Uuden Vuoden illallista!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti