maanantai 20. toukokuuta 2013

ENSIMMÄISET RAPARPERIT
 PIIRAKKAAN JA KIISSELIIN
 Kevät on täynnä ensimmäisiä kertoja. Viime viikolla tein kevään ensimmäisen varhaiskaalista valmistetun kaalipadan. Viikonloppuna leikkasin ensimmäistä kertaa tänä keväänä nurmikon. Ja tänään kävin hakemassa kasvimaalta ensimmäiset raparperit ja tein niistä piirakan ja kiisselin.
Kiisseliin sekoitin pussillisen viime kesänä pakastettuja omia mansikoita ja piirakkaan laitoin banaania. Ihanat tuoksut ja maut!
 Banaani-raparperi-piiras on yksi suosikeistani - perinteiseen Mamman marjapiirakkareseptiin perustuva erilaisilla täytteillä varioitu piirakka vaihtaa makua aina vuodenaikojen mukaan. Banaani tuo sopivasti makeutta keväällä happamaan raparperiin ja syksyllä kirpeisiin karviaisiin.

 RAPARPERI-MANSIKKA-KIISSELI

muutama raparperin varsi (4-8 riipppuen varsien paksuudesta)
2-3 dl mansikoita
6 dl vettä
½ dl sokeria
½ dl vettä + 2 rkl perunajauhoja

Laita vesi kiehumaan ja laita sekaan pilkotut raparperin palat. Kaada sekaan myös pakastemansikat. Anna kiehua, kunnes raparperit ja mansikat pehmenevät. Sekoita sekaan sokeri. Sekoita kylmään vesitilkkaan perunajauhot ja kaada ohuena nauhana kiisselin sekaan. Älä kiehuta vaan anna "kuplahtaa". Ota pois liedeltä, sirottele sokeria päälle ja anna jäähtyä. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti