sunnuntai 24. lokakuuta 2021

MASTERCHEF JÄLKIRUOKAA

... tai ei ihan

  Olen katsonut moneen kertaan Master Chef -ohjelmien eri maiden kausia ja eräänä päivänä jossain päiväunien ja iltapäiväkahvien välimaastossa alkoi päähäni tulla jälkiruokaversioiden kuvia. Ajatuksena oli käyttää valkosuklaata ja vähän aikaa sitten tekemääni lemon curdia annokseen, joka muotoutuisi siinä tehdessä.

 Olisin halunnut tehdä suorakaiteen muotoiseen muottiin moussea, mutta sellaista minulla ei ole, joten päädyin tuunaamaan omaan ajatustani. Tässä malliesimerkki siitä, kuinka kaikki ei ihan aina niin kuin on suunnitellut. Mielikuvissani siis muovailin jähmettyneestä valkosuklaamoussesta kvenellin, jonka päälle olisin asettanut tuon murokeksin tai keksin päälle kauniin kvenellin, mutta toisin kävi... Mousse ei jähmettynyt juuri lainkaan, joten velliksi meni. 😂

Kaikki maut kuitenkin toimivat ihan hyvin, joten joskus, kun harmituksesta on tarpeeksi kauan aikaa, täytyy koettaa uudelleen. Laitanpa tässä kuitenkin ohjeet ihan vain itsellenikin muistiin, että moussen resepti vaatii vielä säätöä!


MUROTAIKINAPIKKULEIVÄT/-LEIVOSPOHJAT

50 g voita
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl kermaa

 Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää sekaan vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Lisää kerma ja sekoita nopeasti sekaisin. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi jähmettymään. Voit sillä aikaa paahtaa valkosuklaan (kts. seuraava kohta).
 Kauli taikina puolen sentin paksuiseksi levyksi ja ota siitä pyöreällä muotilla kiekkoja. Paista 175 C uunissa n. 12 minuuttia.
 Kun pikkuleivät ovat paistuneet, paina pyöreällä muotilla vielä lämpöisiin pikkuleipiin uusi kiekko (että saat reunat tasaiseksi). Anna jäähtyä.

PAAHDETTU VALKOSUKLAA

50 g valkosuklaata

Taittele suklaasta paloja ja laita ne leivinpaperin päälle pellille. Paahda suklaata 175 C uunissa noin 5 minuuttia, kunnes suklaa alkaa vähän ruskistua. (itselläni meni tällä kertaa jostain syystä noin 10 min)
Anna jäähtyä.

VALKOSUKLAAMOUSSE

2 dl kuohukermaa
50 g valkosuklaata
2 munankeltuaista
1/2 dl tomusokeria
2 munanvalkuaista
2 rkl sitruunanmehua

 Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa, anna vähän jäähtyä ja sekoita munankeltuaisten ja tomusokerin kanssa. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
 Sekoita kermavaahtoon keltuaisseos kunnolla ja mausta sitruunamehulla. Ota nuolija tai joku muu lasta ja kääntele valkuaisvaahto kermaseoksen sekaan. Laita jääkaappiin tekeytymään.
Ei siis tekeytynyt eli jähmettynyt juuri lainkaan... Harmi!

Valmiit annokset, jotka ovat kaukana Masterchef -tasosta, mutta maut olivat onneksi kohdallaan. Harjoitukset siis jatkuvat!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti