lauantai 21. elokuuta 2021

 KUKKAKAALI-PEKONI VUOKA

 Kesä alkaa olla lopuillaan. Sateet ovat lisääntyneet ja selvästi pudottavat meidät kohti syksyä paahteisen kesän jälkeen. Arki töineen ja harrastuksineen ja ruoanlaittoineen on tässä. 

 Mokoma korona jyllää edelleen ja asettaa milloin mitäkin rajoituksia, mutta kahden rokotuksen jälkeen itsellä on ainakin ehkä vähän parempi olo. Matkustamaan pääsee, jos haluaa. Kulttuurista pääsee nauttimaan edes jotenkin. Jos altistuu jossain, ei tarvitse jäädä karanteeniin. 

 Ja yksi selvä syksyn merkki on lisääntynyt kasvisten ja juuresten tarjonta kaupoissa. Ja toki omalta pihaltakin tulee haettua kaikenlaista, mm. ensimmäistä kertaa olen kasvattanut punajuuria! Tämän kertainen kokkaus ei kuitenkaan perustunut oman pihan antimiin, vaan ihan kaupan valikoimiin. Upeat kukkakaalit huutelivat hyllystä, että tule ja tartu, joten siitä se ajatus tällä kertaa lähti. Vähän oli tavoitteena myös hiilareitten välttely, joten tämä ruoka oli kuin nenä päähän.

 Tässä yhdistyy monta suosikkiani: kukkakaali, pekoni ja juustot! Vesi tulee vieläkin kielelle, kun ajattelee venyvää juustoa, rapeaa pekonia ja kukkakaalin makua! Supersuositus!


KUKKAKAALI-PEKONIVUOKA

1 kukkakaali
1 pkt pekonia
2 rkl voita
2 rkl jauhoja
2 dl ruokakermaa 
100 g emmental-juustoraastetta
1 pallo mozzarellaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
persiljaa

Pilko kukkakaali pienehköiksi paloiksi ja laita kiehumaan n. 10 minuutiksi. 
Levitä pekoniviipaleet uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 220 C uunissa noin vartti tai kunnes viipaleet ovat ruskistuneet rapeiksi.
Sulata pienessä kattilassa voi ja sekoita siihen jauhot. Anna "kiehahtaa" ja sekoita samalla. Lisää kerma vähän kerrallaan ja sekoita koko ajan. Lisää lopuksi juustoraaste. Varo, ettei pala pohjaan eli pienennä lämpöä ja ota lopuksi kattila pois liedeltä, kun sekoitat juuston sulamaan sekaan. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Muista, että suolaisuutta tulee juustoista sekä pekonista.

Valuta kukkakaalit ja kaada ne uunivuokaan. Murenna mozzarella käsin reiluiksi paloiksi kaalien päälle. Kaada seuraavaksi juustokastike vuokaan.
Ota pekonit pois uunista, pilko pieniksi paloiksi. Ripottele pekonit kaikkein päällimmäiseksi ja laita vuoka 200 C uuniin noin 15-20 minuutiksi.
Ota pois uunista, ripottele päälle persiljaa ja tarjoile. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti