lauantai 20. lokakuuta 2018

OMENAPANNARI
 Viimeiset omat omenat tuli laitettua pannariin eräänä iltana. Ensin haravointia vaahteran juurella ja sitten pikainen keittiöpiipahdus. Eipä ole juuri parempaa iltapalaa, kuin höyryävä, vaniljalta tuoksuva pannukakku. Ja kun sinne on vielä upotettu muutama omenan viipale kanelin kera, voi vain huokaista... ja ottaa toisenkin palasen.
Syysauringon säteissä kullankeltaisten lehtien keskellä. Ilon löytäminen arkisista asioista!

OMENAPANNARI

2 kananmunaa
4 dl maitoa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
(1/2 tl kardemummaa)
2 1/2 dl vehnäjauhoja

30 g voita

3-4 omenaa
kanelia
sokeria

 Riko kananmunat kulhoon ja sekoita yhdessä maidon kanssa. Lisää sokerit ja suola ja halutessasi kardemumma. Lisää vehnäjauhot parissa erässä hyvin sekoittaen. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.
 Laita uuni lämpenemään 225 C. Laita voinokare uunipannuun (n. 30 x 40 cm) ja laita vuoka uuniin. Anna olla sen aikaa, kunnes voi sulaa ja kuohuminen loppuu.
 Ota vuoka uunista ja kääntele vuokaa siten, että sula voi valuu myös vähän vuoan reunoille. Kaada loppu voisula taikinan sekaan ja sekoita. Kaada taikina vuokaan.
 Kuori omenat ja viipaloi. Ripottele omenat taikinan päälle ja omenoiden päälle kanelia ja sokeria oman maun mukaan.
 Paista 225 C uunissa n. 20-30 min.
Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
Höyryävän muhkea pannari valmistumassa.
Vaniljakastike ja kanelinen omenapannukakku, nam!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti