perjantai 14. syyskuuta 2018

PORSAAN FILEE - helposti hyvää
 Sunnuntaipäivän lounaaksi viime viikolla valikoitui possun filee ja uunijuurekset. Possua täydentämään löytyy varmaan useita makuja, joista tänään poimin sinapin ja hunajan ja omenan. Jep, osa tuli lihan kuorrutukseen ja osasta tein kastikkeen. Kylläpä maistui! Liha jäi sopivan meheväksi ja omenaisen sinappinen kastike oli ihan nappiin osunut. 
 Lihan maustamiseen nappasin vinkin Glorian ruoka&koti -lehdestä ja vähän tuunailin sitä. Uuniin voi laittaa omia mielijuureksiaan ja meillä oli tänään ihan perusperunaa ja porkkanaa. Mitäs sinä laittaisit lisäksi?
KUORRUTETTU POSSUN FILEE

porsaan sisäfilee (n. 600-700 g)
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 rkl Dijonin sinappia
1/2 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl persiljaa hienonnettuna
öljyä

 Ota liha huoneen lämpöön noin tuntia ennen kuin laitat sen uuniin.
 Sekoita pienessä kulhossa kaikki muut ainekset.
 Laita öljy isoon paistinpannuun ja paista lihaan kaikille sivuille väriä pannulla.
 Laita liha leivinpaperin päälle uunipellille ja valuta hunaja-sinappi-seos lihan päälle. Paista 175 C uunissa n. 20-25 min.

 Jos haluat valmistaa lisukkeeksi uunijuureksia, voit kuoria ja pilkkoa kasvikset ensin. Sekoittaa niihin vähän öljyä ja sormisuolaa ja laittaa ne uunipellille 200 C uuniin n. 20 minuutiksi ennen lihaa. Vähennä lämpöä siinä vaiheessa, kun laitat lihan uuniin.
OMENA-SINAPPI -KASTIKE

n. 2 dl vettä
1 rkl Dijonin sinappia
n. 1-2 rkl omenasosetta
1/2 tl suolaa
1/2 rkl sokeria
rouhittua mustapippuria

 Laita kattilaan pannun huuhdeliemi (siis se, missä paistoit lihan aluksi) tai pari desiä vettä. Lisää muuta ainekset ja sekoita samalla, kun kuumennat liemen.
 Maistele, tarvitsetko lisää suolaa tai sokeria. Tarjoile possun kanssa.
Ihanan paksu kastike kruunaa possunfileen.
Voit halutessasi ohentaa kastiketta vedellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti