torstai 2. elokuuta 2018

VANILJAKIERTEET
 Kesällä tulee useinkin turvauduttua kahvin kanssa jäätelöön. Kuuma ilma ja helppous. Niinpä. Mutta sitten tulee niitä päiviä, jolloin energiaa riittää ja välillä pitää päästä sisälle jäähdyttelemään auringonpaisteesta. 
 Tällaisina hetkinä sormiani alkaa poltella leipominen ja ajatus jostain hyvästä kahvin kanssa. Niinkuin tälläkin kertaa. Vaniljaista tuorejuustoa oli jääkaapissa puoli purkkia, joten pitihän se johonkin tuhota! 

 Leipominen on toisaalta helppoa ja rentoa ja toisaalta myös tarkkaa ja vaativaa. Kuten sain todeta. Tein taikinan vauhdilla ja vähän "vasemmalla kädellä" (anteeksi vasurit, itselleni tämän todella edustaa niitä sanontoja, jolloin en ole itse ihan skarpimmillani). Kuivahiivan kanssa pitäisi olla tarkkana, että maito on tarpeeksi lämmintä, muttei liian kuumaa. Nyt pääsi tuonne kuuman puolelle, eikä taikina kohonnut kovin paljon. 
 Syömistähän tämä ei onneksi haittaa, joten kierteet tekivät kyllä kauppansa!
Päiväkahvit pihalla, ison aurinkovarjon alla, pienen suihkulähteen solistessa vieressä ja kevyen kesäisen tuulen puhallellessa ympärillä - aah!

VANILJAKIERTEET

2 1/2 dl maitoa
1 tl kardemummaa
1 pussi kuivahiivaa
1 dl sokeria 
1/2 tl suolaa
50 g pehmeää voita
n. 8 dl vehnäjauhoja
Täyte:
n. 70-80 g vaniljatuorejuustoa
50 g pehmeää voita 
2-3 dl tomusokeria  
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna voiteluun
pinnalle raesokeria

 Lämmitä maito n. 42 asteiseksi. Lisää sokeri, suola ja kardemumma sekaan. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja lisää nesteeseen, sekoita hyvin ja lisää vähän voita. Lisää jauhoja ja voita vuorotellen ja vaivaa taikinaa. Taikina saa jäädä löysähköksi. Anna kohota noin 30 min.
 Laita huoneenlämpöinen juusto ja voi kulhoon ja lisää tomusokeri ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.

 Kauli kohonnut taikina levyksi ja levita juusto-voi-seos taikinalevylle. Kieritä rullaksi ja leikkaa n. parin sentin paloja ja laita leivosvuokiin (jos paperivuoat ovat kovin ohuita, laita pari päällekkäin, etteivät pullat leviä kovasti uunissa). 
 Anna kohota taas noin puolisen tuntia. Voitele kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle. Paista kierteet 200 asteessa noin 20 min.
 Jos haluat täysin kananmunattomat leivonnaiset, älä voitele ollenkaan. Raesokeri tosin pysyy kananmunan avulla paremmin kierteitten päällä.
Kuumensin maitoa hieman liikaa, joten hiiva ei toiminut ihan täydellisesti, eivätkä kierteet kohonneet paljoakaan. Makuun se ei onneksi vaikuttanut.
Vaniljainen täyte oli taivaallisen hyvää ja pullat maistuivat mainiosti päiväkahvin kanssa (kuten kuvasta näkyy).

Loma alkaa kääntyä lopuilleen ja kaiken touhuamisen jälkeen on aika pakata matkalaukut, tehdä pieni irtiotto ja lähteä jonnekin, missä ei tule mieleen siivous tai pyykkäys tai kokkailu. 


Palataan siis jonkun ajan kuluttua taas näihin maisemiin ja tunnelmiin. Mukavaa ja vielä toistaiseksi lämmintä elokuun alkua kaikille ja nautiskelkaa elämän pienistä hetkistä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti