maanantai 2. huhtikuuta 2018

SITRUUNAINEN KATKISRISOTTO
 Pääsiäisen vapaapäiviä on niin monta peräkkäin, että sitä on ehtinyt kokkailla monen sortin ruokia. Yksi parhaista ja herkullisimmista oli sitruunainen katkarapurisotto. Ja seassa ja päällä vielä Jukolan juuston Aitocheddaria. Ja juomana lasillinen raikasta valkoviiniä. Yksinkertaiset nautinnot ovat usein niitä parhaimpia!

SITRUUNAINEN KATKISRISOTTO

4 dl risottoriisiä
1 salottisipuli
2 rkl voita/öljyä
1 kasvisliemikuutio
n. 1 l vettä
suolaa
rouhittua mustapippuria
1 sitruuna
n. 3 dl katkarapuja
Aitocheddar -juustoa

 Kuumenna vesi ja lisää siihen kasvisliemikuutio.
 Silppua salottisipuli pieneksi. Laita toiseen kattilaan voita tai öljyä ja kuullottele miedolla lämmöllä sipulisilppua vähän aikaa. Lisää riisit ja anna öljyn imeytyä riisiin koko ajan sekoitellen.
 Lisää sen jälkeen riisien joukkoon kuumaa kasvislientä pikkuhiljaa pari kauhallista kerrallaan. Sekoita koko ajan ja anna nesteen imeytyä riisiin ennen kuin lisäät nestettä. Jatka. Tämä vaihe kestää noin parikymmentä minuuttia eli kunnes riisi alkaa olla al dente -vaiheessa.
 Mausta varoen suolalla ja mustapippurilla. Purista puolikkaasta sitruunasta mehu sekaan. Lisää katkaravut. Älä kiehuta enää vaan anna katkiksien pelkästään kuumentua. Ota kattila liedeltä.
 Lisää lopuksi raastettua cheddaria risoton sekaan ja raasta juustoa myös annosten päälle. 
 Laita tarjolle jokaiselle myös sitruunan lohko, josta voi puristaa vielä lisää sitruunaa kukin oman makunsa mukaan.
Pääsiäisen keltaista risotossakin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti