TONNIKALALASAGNE
Lasagne on yksi suosikkejani varmaan siksi, että pidän tomaatti- ja juustokastikkeiden mauista ja tietenkin siitä, että tähän ruokaan saa upottaa juuri niin paljon juustoa, kuin haluaa.
Yleensä teen lasagnen jauhelihasta, mutta tällä kertaa päädyin tonnikalaan. Hyvä, laadukas tonnikalasäilyke on kyllä niin näppärä ja helppo moneenkin ruokaan. Itse pidän veteen säilötystä enemmän vaikka monessa reseptissä kehotetaankin käyttämään öljyyn säilöttyä. No, makuasia jälleen kerran.
Lasagnesta tuli kyllä hyvää ja toimii vielä seuraavanakin päivänä lämmitettäessä. Arkiruokaa parhaimmillaan!
TONNIKALALASAGNE2 tlk (à 200 g) tonnikalapaloja
1 iso sipuli
1–2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita tai öljyä
1 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa
1 tl pizzamaustetta
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sokeria
suolaa maun mukaan
noin 250 g lasagnelevyjä
Juustokastike
50 g voita tai margariinia
1/2 dl vehnäjauhoja
n. 8 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
ripaus muskottipähkinää
Pinnalle
noin 2 dl juustoraastetta
Valuta tonnikalat. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.
Kuullota sipulia ja valkosipulia voissa. Lisää joukkoon tonnikalat, tomaattimurska ja mausteet.
Hauduta kastiketta kannen alla 10 minuuttia. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa.
Sulata rasva kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita. Kypsennä jauhoja minuutti pari koko ajan sekoittaen.
Kaada maito vähän kerrallaan kattilaan sekoittaen. Kuumenna koko ajan hämmentäen, kunnes kastike sakenee. Lisää juustoraaste ja sekoita, kunnes se on sulanut. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
Kaada lasagnevuoan pohjalle tonnikalakastiketta ja sen päälle juustokastiketta. Levitä päälle lasagnelevyjä. Tee seuraava kerros samoin. Tee niin monta kerrosta kuin sinulla on kastikkeita.
Levitä viimeisen lasagnelevykerroksen päälle vain juustokastiketta ja pinnalle juustoraastetta.
Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.
Anna lasagnen vetäytyä peitettynä 10 minuuttia ennen tarjoamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti