ALKURUOKANA KEITTO PAPRIKASTA
Viikonloppuna tytär pyrähti käymään kotona ja sehän tietää aina vauhtia ja viihdettä. Lauantain aurinkoisena aamuna syötiin aamiaista terassilla. Tyttären puheen pulina kilpaa lintujen sirkutuksen kanssa, fasaanipariskunnan köpöttely kasteisella nurmikolla ja tunne, ettei ole kiire minnekään kahvikupin äärestä. Melkein kuin olisi pieni loma!
Ruokatoiveita oli tullut jo vähän etukäteen ja niitä sitten piti täydennellä omilla ajatuksilla. Päädyinkin kokeilemaan Apetinan reseptiä grillatusta paprikakeitosta alkuruokana ja se olikin tosi hyvää ja täyteläistä. Pääruokana mies grillasi naudan sisäfilepihvit ja itse keitin lisäksi varhaisperunoita. Perunat olivat tosi isoja, joten jatkoin ajatusta ja vähän tuunasin niitäkin. Nam! Ja tietty, eilisistä "perunoista" tämä toimii myös.
Jälkiruokana oli hyydytetty karpalo-kinuskikakku, jonka reseptin jo ehdinkin tänne laittaa aiemmin.
GRILLATTU PAPRIKAKEITTO
100 g Apetina Snack-fetakuutioita (itse käytin yrttimaustettuja)
2 punaista paprikaa
1 iso sipuli
1 pala selleriä (noin samankokoinen kuin sipuli)
1 rkl oliiviöljyä
2 dl kanalientä (1/2 liemikuutio ja kiehuvaa vettä)
(1 dl vettä)
suolaa
mustapippuria
GRILLATTU PAPRIKAKEITTO
100 g Apetina Snack-fetakuutioita (itse käytin yrttimaustettuja)
2 punaista paprikaa
1 iso sipuli
1 pala selleriä (noin samankokoinen kuin sipuli)
1 rkl oliiviöljyä
2 dl kanalientä (1/2 liemikuutio ja kiehuvaa vettä)
(1 dl vettä)
suolaa
mustapippuria
Laita paprikat grilliin ja grillaa niitä, kunnes ne muuttuvat hieman kuparinvärisiksi tai ruskeiksi. Poista kuori ja siemenet paprikoista ja leikkaa paloiksi. Laita paprikanpalat kanaliemen sekaan ja soseuta sauvasekoittimella.
Laita korkeareunainen paistinpannu tai kattila keskilämmölle ja anna oliiviöljyn kuumentua. Lisää sitten silputtu sipuli ja yhtä pieneksi pilkottu selleri kattilaan. Anna niiden kuullottua sekoitellen noin 10 min. Lisää paprikaseos ja mausteet kattilaan ja anna hautua vielä 5 minuuttia. Soseuta vielä sauvasekoittimella uudelleen, lisää vettä tarvittaessa ja kuumenna keitto. Viimeistele tarjoamalla lisukkeena fetakuutioita.
Käytä reilun kokoisia paprikoita.
Anna paprikoiden vähän mustua ja kääntele niitä grillatessa.
Sellerin pala voi olla suurin piirtein samankokoinen kuin sipuli.
Käytin kattauksessa sinistä ja kevään vihreää. Alkukeiton voi tarjota hyvin vaikka laseista tai laakeista teekupeista.
Soseuta paprikat ensin kanaliemen kanssa. Jos olet totaalinen kasvissyöjä, voit käyttää myös kasvislientä.
Kun soseutat keiton toiseen kertaan, siitä tulee kauniin oranssinväristä. Fetakuutiot täydentävät paprikan makua kivasti.
Pääruoan kanssa keitin uusia perunoita. Ne olivat niin isoja, että päätin kuutioida ne keitettyinä, silputa pari kevätsipulin vartta ja kuullotella ne pannulla voissa. Mausteeksi riittää muutama ripaus suolaa. Jos haluat perunoihin rapsakan pinnan, paista niitä vähän kauemmin ensin pelkästään ja lisää kevätsipulit vasta lopuksi vähäksi aikaa pannulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti