ALKUPALAT: PORTVIINIPÄÄRYNÄT AURA-JUUSTOLLA
Viikonloppuna meillä herkuteltiin Viinivinkin reseptillä. Portviini on niin hyvää ja kun tähän ruokaan tuli sitä, päätin ottaa sen kokeiluun. Ihanan kevyen täyteläinen - voikohan tätä niin kuvailla - alkuruoka, jonka jälkeen voisi nauttia mitä vaan. Meillä oli kielen mukanaan vievää katkarapupataa, mutta siitä myöhemmin.
PORTVIINIPÄÄRYNÄT AURA-JUUSTOLLA (2 heng.)
2 rkl sitruunamehua
vettä
Päärynöiden keitinliemi
1 dl portviiniä
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
Täyte
1/3 paketti Aura-juustoa
saksanpähkinöitä
Lisukkeeksi
nippu rucolaa tai jääsalaattia
tilkka oliiviöljyä
suolaa & mustapippuria
Kuori ja halkaise päärynä.
Poista siemenkodat päärynöistä. Nosta ne sitruunamehulla maustettuun veteen, niin että ne peittyvät. Tämä pieni kylpyhetki ehkäisee päärynöiden muuttumisen tummiksi.
Kaada portviini, vesi ja sokeri kattilaan ja anna seoksen kiehahtaa.
Laske lämpöä ja nosta päärynänpuolikkaat liemeen.
Anna päärynöiden hautua kannen alla noin 15-20 minuuttia. Käännä ne n. puolessa välissä ympäri.
Sekoita päärynöihin tuleva täyte, eli Aura-juusto ja kevyesti murskatut saksanpähkinät.
Nosta haudutetut päärynät leikkauspinta ylöspäin kapeaan uunivuokaan ja jaa täyte päärynöiden päälle.
Nosta päärynät 200 asteiseen uuniin ja paista niitä ylätasolla noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sopivasti sulanut ja pinta saanut vähän väriä.
Kun päärynät paistuvat uunissa, sekoita rucolan/jääsalaatin joukkoon tilkka oliiviöljyä, ripaus suolaa ja pari rouhaisua mustapippuria.
Nostele päärynät salaatin vierelle ja nauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti