lauantai 16. toukokuuta 2015

SITRUUNAISET SUKLAAKUPPIKAKUT
 Sain tädiltäni jokin aika sitten lahjaksi Gummeruksen Mmmm...Suklaa -reseptikirjan. Tyttäreni on katsellut sitä useaan kertaan ja kerran tehnytkin sieltä suklaisen jälkiruoan meille. Tänään oli minun vuoroni. Selailin sitä aikani ja päädyin tekemään päiväkahville muffinsseja. Tai kuppikakkuja niinkuin muodikkaasti sanotaan. Nehän ovat pieniä leivoksia kuorrutteineen ja koristeluineen.
 Lahjaan kuului myös tykötarpeita eli erilaisia suklaalevyjä ja kaakaota, joita on jo aiemminkin hyödynnetty. Ja tänäänkin niitä sain laitettua taikinaan. Yritän muka keventää ruokavaliotani tällä hetkellä, mutta tällaiset joutilaat vapaapäivät ajavat minut usein keittiöön puuhastelemaan ja eihän niitä leivonnaisia sitten voi olla syömättä :)
SITRUUNAISET SUKLAAMUFFINSSIT (12 kpl)

Taikina:
125 g pehmeää margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 munaa
2 rkl kaakaojauhetta
25 g tummaa suklaata (väh. 50 % kaakaota) sulatettuna
Sitruunakreemi:
75 g voita
100 g vaniljatuorejuustoa
5 dl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
1/2 sitruunan kuoriraastetta
strösseleitä

Lämmitä uuni 180 C:een.
Laita paperivuoat 12-paikkaiseen muffinssipeltiin. 
 Laita margariini, sokeri, jauhot, leivinjauhe, munat ja kaakaojauhe ja vatkaa tasaiseksi. Vatkaa lopuksi sekaan sula suklaa.
 Jaa taikina paperivuokiin, mutta jätä ne vähän vajaiksi. Paista n. 15 min uunissa. Siirrä ritilälle jäähtymään kunnolla.
 Valmista sitruunakreemi. Vaahdota voi kulhossa. Lisää vähitellen muut aineet ja sekoita aina välillä hyvin. 
Kuorruta muffinssit ja ripottele niihin haluamaasi strösseliä.
 Nykyisin saa kaikenlaisia hauskoja strösseleitä kaupasta. Nämäkin suklaahippuset ovat aika näyttäviä leivonnaisissa.
Päiväkahvi ja muffinssi, olkaa hyvät!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti