sunnuntai 31. toukokuuta 2015

PUUTARHAUNELMIA
Kevät ja alkukesä menevät yleensä yhdessä hujauksessa ja silloin tulee vietettyä enemmän aikaa puutarhassa kuin keittiössä.
Terassillemme olen laittanut ristikoseinämän, jonne laittelen pitkin kesää kaikkea mukavaa ja kaunista.
Alkukesän hehkeimmät värit tulevat sammalleimuista. Minulla on niitä kahta eri sävyä, lilaa ja pinkkiä.
Unikot ovat viittä vaille kukassa. Odotan joka päivä, että nuo ihanat karvapallukat halkeavat ja loistavan oranssin punaiset kukat puhkeavat kukkaansa.
Ensimmäiset omenapuun kukat alkavat avautua.
Mielettömän kauniit, hennon vaalean punaiset ja valkoiset omenapuiden kukat avautuvat.
Osa kukista on juuri puhkeamaisillaan.
Kaunis sininen taivas kuultaa omenpuun oksien lomasta. Alkukesän värit! I just love it!
'
Norjan angervoja on siellä täällä, pitkin pihaa, ja oksien kukkavanat hohtavat alkukesän auringossa.
Raparperikin alkaa kukkia. Ensimmäisistä kypsistä varsista on tullut jo tehtyä yhtä ja toista herkkua. Taustalla näkyy hallaharsoilla peitetty perunamaa. Koskahan saadaan satoa.
Ruohosipulia käytän alkukesästä korvaamaan myös kevätsipulia ja käytän niitä muutenkin vähän joka ruoassa.
Valkoisia ja vaalean sinisiä lemmikkejä puskee joka puolelta pihaa. Voiko olla kauniimpia ja herkempiä kukkia!
Tyttäreni kirjoitti ylioppilaaksi pari vuotta sitten ja edellisenä syksynä olin istuttanut tulppaanin sipuleita juhlia ajatellen. Edelleen nuo kauniin pinkit "Pink mistress" -kukat kukkivat juuri tänä valmistujaisviikonloppuna.
Metsämansikkaa meillä on myös pihapiirissä siellä sun täällä. En niitä ole mitenkään erikseen istuttanut, mutta ne leviävät itsestään. Eikä meitä haittaa ollenkaan. Nyt vaan toivotaan, ettei tule enää hallaöitä ja päästään vimeistään juhannuksena maistelemaan pieniä, makeita oman maan mansikoita.

Nauttikaa ystävät kaikista alkukesän merkeistä luonnossa ja touhuilkaa sormet ja varpaat mullassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti