KAASUA, KOMISARIO PALMU

 - pienehkö sairaskertomus, osa 3

 Yksi 10 000:stä. Vähän kuin olisi lottovoiton saanut. Paitsi ettei kuitenkaan. Kuka ajattelee, että olis lottovoitto saada reikä silmään tai joutua leikkaukseen. No ei kukaan! Siis murjotin.

 Olin kotona. "Saatte ottaa illalla pois lapun silmältä, mutta yöksi sitten kilpi silmään. Ja nukkua saa vain oikealla kyljellä, kun vasen silmä on leikattu. Ja katse koko ajan alaspäin, ettei kaasukupla karkaa väärään paikkaan silmässä." Muistelin ohjeita ja ajattelin, että kyllähän tällainen viisi vuorokautta menee piankin. No ei mene. 

 Ensimmäinen vuorokausi meni vähän kuin sumussa. Yöksi piti ottaa panadolia ja siitä huolimatta heräilin pitkin yötä. Miten sitä pysyy vain toisella kyljellä? Ja sillä kyljellä nenä menee aina tukkoon. Tyynyjä eteen ja taakse - kunnon barrikaadit, tästä ei liikuta! Yön aikana silmästä valui kudosnesteitä (yök) ja heräilin. Aamuyöstä seuraava panadol. Kipuja silmän ympärillä (todennäköisesti puudutuspiikeistä enemmän kuin itse operaatiosta, yök). Vielä vähän unta.

 Seuraavana päivänä uudelleen klinikalle. Mies lähti viemään... enhän olisi itse sinne päässyt, edes nähnyt minne olisin menossa. Tuijottelin tennareitani, kun päästiin klinikalla seitsemänteen kerrokseen. 

- Jaahas, siekii oot taas täällä, onko paineet alhaalla? Lappeenrantalaispappa siellä taas, kuin turvasatama, istuskeli odotushuoneessa. - Joo, olihan ne eilen, toivotaan, että tänään paremmin. Ja yhdessä oltiin nöyriä ja tuijoteltiin harmaata lattiaa.

 Odotusta. Ihmisiä tuli ja meni. Ja sitten Lappeenrantalaispapalle tultiin sanomaan, että pääsee kotiin. Toivoteltiin hyvät jatkot. Vähän kuin oltaisi oltu haavoittuneina ja sidottuina sotatantereella yhdessä. Ja sitten pääsin minä. Paineitten mittaus silmästä ei ole kivaa. Neula tökkii silmää ja yritä siinä olla räpyttelemättä. 

- Kaikki hyvin ja paineet kohdillaan. Kotiin vaan.

 Huokaisin helpotuksesta. Kiitokset ja miehelle nyökkäys, että voitiin taas lähteä. Kuljetuspalvelu kohti kotia. 

 Kotona aika käy pitkäksi. Jos voisikin vain tehdä, mitä haluaa. Mutta ei. Katse pitää olla alaspäin. Ja sitä paitsi silmällä ei näe. Eikä oikein edes jaksa katsellakaan. Kaasukupla täyttää näkökentän. 

 Löytyisikö hyvä asento päivän mittaan. No ei. Eikä yönkään mittaan. Oma, ihanan pehmeä, puoliuntuvainen tyynyni muuttuu yön aikana kovaksi ja aamuyön aikana joku on ihan selvästi käynyt täyttämässä sen kivillä. Korvanlehteni turpoaa kuin raparperinlehti (tai siltä ainakin tuntuu) ja leukaperäni ovat painuneet toiseen poskeen. Saa vain nukkua vastakkaisella kyljellä kuin leikattu silmä. Voihan tuhannen tulimmaista! Korvanlehden ja poskiluiden lisäksi oikea olkapää ja käsivarsi ovat kuin tulessa viimeistään aamuyön tunteina. Eikö se aamu jo koita!

 Aamulla kuvittelen näyttäväni yksikorvaiselta Dumbolta. Onneksi ei päätä voi nostaa, että joutuisi toteamaan saman peilistä. Murjotan...