lauantai 17. marraskuuta 2018

JÄLKKÄRIPIPERTELYÄ
 Kaikki varmaan tietävät, että olen MasterChef -ohjelmien suuri ihailija. Se taito, miten kotikokit valmistavat huikeita ruoka-annoksia on kahdehdittavaa. Ajattelen aina, etten millään itse pystyisi moiseen. Toki niin sanovat kyllä kilpailijatkin useimmiten. Näillä kilpailijoilla on kaikilla intohimoinen suhde ruokaan ja myös halu työskennellä ruoan parissa.
 Oma suhtautumiseni ruokaan on myös aika intohimoinen. Rakastan hyvää ruokaa ja pidän myös erittäin rentouttavana ruoan valmistusta. Niinä aikoina, kun olen kovin stressaantunut, huomaan jättäväni harrastuksiin lähtemisen väliin, istahdan vähäksi aikaa nojatuolin nurkkaan ja vähän ajan päästä suuntaan keittiöön. Jotain puuhaa käsille - ja aivoni asettuvat lepotilaan. Ammatiksi en keittiöhommia kuitenkin haluaisi. Pelkkä puuhastelu omaksi ja vähän toistenkin iloksi riittää.
Tämän jälkiruoan innoittajan toimi siis MasterChef -ohjelma (pitkä alkupuhe...). Katselin viikolla ko. ohjelmaa ja tämäntyyppinen (mutta siis ihan erilainen) jälkkäriannos oli tehtävänä.
Pientä aivonystyröiden hierontaa ja makumuistojen tunnustelua ja kaapin sisällön tarkastelua johti tämän pipertelyn tulokseen. Aika onnistunut kokonaisuus ja rentouttava perjantai-ilta.


PANNACOTTA-OMENA-ANNOS  (2:lle)


VANILJA PANNACOTTA 

1 1/2 dl kuohukermaa
1/2 dl maitoa
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä

 Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään n. 5 minuutiksi.
Kuumenna kerma kattilassa ja sekoita sekaan sokerit. Ota pois liedeltä. Sekoita sekaan puristetut liivatelehdet. Sekoita hyvin. Anna jäähtyä vähän aikaa. 
 Kaada seos kahteen annosvuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään n. 3-4 tunniksi.




OMENAHYYTELÖ -KUUTIOT

2 dl omenamehua
2-3 rkl sokeria
2 1/2 liivatelehteä

 Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään n. 5 minuutiksi.
Kuumenna omenamehu ja sokeri kattilassa, kunnes sokeri on sulanut. Ota pois liedeltä. Purista liivatteet ja laita kuuman mehun sekaan. Sekoita hyvin. Anna jäähtyä vähän aikaa.
 Kaada mehu esim. foliovuokaan, jonka olet vuorannut tuorekelmulla. Laita jääkaappiin hyytymään n. 3-4 tunnniksi.
 Nosta kelmun avulla hyytynyt hyytelö leikkuulaudalle ja leikkaa tarjoilua varten kuutioiksi.

OMENALASTUT

1 vihreä omena

 Leikkaa omenasta keskeltä pari rengasta ja laita ne uuniin pellille leivinpaperin päälle 150 C ensin n. 20 minuutiksi. Vähennä lämpöä 120 C:een ja anna olla vielä puolisen tuntia tai kun näyttää ja tuntuu siltä, että omenat alkavat kuivaa ja rapeutua. Liian ohuet renkaat näyttivät ruskistuvan enemmän eli kannattaa vähän tutkailla, minkä paksuisiksi renkaiksi leikkaat omenat ja miten ne "käyttäytyvät" uunissa.
 Anna olla uunissa, uunin suuluukku vähän auki niin kauan (tai ota pois uunista), kunnes kokoat annokset.


KARPALOGRANITA (tästä tulee enemmän kuin vain kahteen annokseen)

100 g karpaloita
3-4 rkl sokeria
2 dl vettä

 Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä muutama minuutti, kunnes karpalot alkavat pehmetä. Paseeraa karpalot ja liemi siivilän läpi ja jäädytä granita pakastimessa. Itse laitoin paseeratun mehun foliovuokaan, koska se toimii aika hyvin pakastimessa.



VANILJA-MUKIKAKKU

2 rkl leivontamargariinia
3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 kpl munaa
1 1/2 rkl kevytmaitoa

 Sulata rasvaa mukin (tilavuus noin 2 dl, itse käytin Muumi-kahvimukeja) pohjalla mikrossa muutaman sekunnin ajan.
Sekoita joukkoon muut aineet hyvin vaikka pikkulusikalla.
Kypsennä mukikakkua mikron täydellä teholla minuutin ajan. Voit laittaa ensin vähän vähemmän aikaa, jos sinulla on kovin tehokas mikro.

 Kumoa valmis kakku mukista ja revi sormilla muutamaan osaan.


KOKOAMINEN

 Jos sinulla on pipareita tai muita keksejä, murustele ensin lautaselle yksi pipari/annos.
 Kumoa sen päälle pannacotta.
 Leikkaa omenahyytelöstä kuutioita ja asettele niitä lautaselle haluamasi määrä.
 Ota granita pois pakastimesta ja "raasta" haarukalla hilettä irti ja ripottele annoksen päälle.
 Revi mukikakuista paloja ja laita pari palaa lautaselle.
 Aseta lopuksi kuivat omenarenkaat annokseen ja tarjoile heti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti