sunnuntai 19. marraskuuta 2017

SUOMI 100, 4 VUODENAIKAA PÖYDÄSSÄ,
 VIHREÄ KUULA -LEIVOKSET
 Nyt on alkanut näkyä eri puolilla kaikenlaisia reseptejä Vihreistä kuulista. Marmeladia laitetaan vähän joka paikkaan, jopa joulutorttuihin. Niitä en ole vielä kokeillut, mutta halusin tehdä oman versioni suosituista marmeladeista. 

 Tyttärellä oli syntymäpäivät ja isänpäivääkin vietettiin vähän jälkikäteen, joten ajattelin tehdä jotain leivoksia. Tällaiset pellille tehtävät leivospohjat ovat siitä näppäriä, että tällä tavalla saa helposti isommallekin joukolle tarjottavaa. Nämä voi leikata joko ihan pieniksi neliöiksi tai suorakaiteiksi tai millaisiksi vaan. Kun juhlapöydässä on usein montaa sorttia tarjolla ja olisi kiva maistella useampaa herkkua, niin on hyvä, että ainakin osa tarjottavista on kooltaan pienehköjä.

 Sisareni kanssa viriteltiin tarjoiluja ajatuksella: Suomi 100 - 4 vuodenaikaa. Usein meillä lähtevät ideat lentoon ja niin kävi nytkin. 
Pöytään katettiin yhteisvoimin:
KEVÄT - Karjalan piirakat ja munavoi
KESÄ - Vihreä kuula -leivokset
SYKSY - sienipiirakka, kinuskikakku ja 
"lumihiutaleet" ylleen saaneet suklaapalloset
TALVI - sinivalkoiset marengit

Alkuun poksautettiin juhlavuoden shamppanja, jonka etikettiä koristaa taiteilija Tove Janssonin maalaama fresko Juhlat maalla.

Suolakinuskisen kakun päälle oli sisareni tytär tehnyt syksyisen koristelun sokerimassasta ja suklaalehdistä sekä keksirullista. Mahtavan näköinen, eikö vaan! Siili on selvästikin hakeutumassa talviunilleen.
Marenkien keskelle oli eksynyt Muumilaakson Mörkö tuomaan talvea.
VIHREÄ KUULA -LEIVOKSET

Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte:
4 liivatelehteä
2 1/2 dl vispikermaa
200 g (1 prk) sitruunarahkaa
1/2 dl sokeria
3 rkl lemon curdia (resepti täältä klik *)
3 rkl sitruunamehua
Päälle:
1 iso rasia Vihreitä kuulia
3 dl omenamehua
2 liivatelehteä
sokeria maun mukaan
vihreää elintarvikeväriä

 Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne sekaan. Kääntele jauhot varovasti taikinan sekaan.
 Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 200 C uunissa n. 6-8 minuuttia. 
 Ota uunista ja kumoa toiselle, sokerilla päällystetylle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
 Valmista täyte. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka sekaan. mausta sokerilla ja lemon curdilla oman makusi mukaisesti. Kuumenna sitruunamehu, purista liivatteet ja sekoita kuumaan mehuun. Anna jäähtyä hetken ja kaada nauhana täytteen sekaan. Levitä täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi.
 Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään. Irrota Vihreän kuulan puolikkaat toisistaan ja leikkaa puolikkaat vielä kolmeen osaan kiekoiksi. Asettele kiekot täytteen päälle vieri viereen.
 Kuumenna omenamehu ja sekoita/sulata sokeri siihen. Sokerin voit jättää halutessasi poiskin. Lisää vihreää väriä tippa tai pari. Purista liivatteet ja sekoita mehun sekaan. Anna mehun vähän jäähtyä ja lusikoi kiillettä Vihreitten kuulakiekkojen päälle. (Minulla ei ollut reunallista astiaa, joten kiille valui enimmäkseen reunojen yli, vaikka tarkoitus oli, että kiekkojen päälle olisi tullut kunnon kerros kiillettä. No, toisella kertaa ehkä.)
 Anna jähmettyä vielä pari tuntia tai yön yli ja leikkaa leivoksiksi.

Herkuttelua yllin kyllin sunnuntaisena iltapäivänä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti