LEMPEÄ LINSSIKEITTO
Moni sanoo, ettei jaksa arki-iltana panostaa ruoanlaittoon eikä varsinkaan käyttää siihen aikaa. Tämän keiton kanssa ei paljon tarvitse panostaa eikä aikaakaan kulu kuin puolisen tuntia.
Kasvisruokia suositellaan nykyisin syötäväksi vähintään kerran viikossa, mutta taitaa olla niin päin, että osa ihmisistä syö lihaa enää vain kerran pari viikossa. Omia suosikkejani ovat erilaiset sosekeitot ja vähän siitä lähti tämäkin ajatus tänään. Halusin kuitenkin lisätä ruokaan myös jotain proteiinipitoista ja siihen löytyi vastaus tästä linssipakkauksesta. Proteiinia ja kuituja. Hyvä hyvä!
Jokainen voi maustaa keittoa joko tulisemmaksi tai lempeämmäksi oman makunsa mukaan. Tänään ei tehnyt mieli mitään tulista, joten makumaailma oli vähän pehmeämpi.
LEMPEÄ LINSSIKEITTO
1 1/2 dl punaisia linssejä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
öljyä
4 porkkanaa
3-4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
rouhittua mustapippuria
1/2 tl cayennepippuria
1/2 tl chilihiutaleita (tai -jauhetta)
1/2 tl juustokuminaa
(suolaa)
200 g paseerattua tomaattia
1/2 rkl sokeria
Laita linssit kylmään veteen vähäksi aikaa.
Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja pilko porkkanat pieniksi paloiksi.
Laita kattilaan loraus öljyä ja kuullottele sipulisilppua ja valkosipulia vähän aikaa. Lisää kattilaan porkkanat ja vesi sekä liemikuutio. Anna kiehua 10-15 min kunnes porkkanat ovat pehmenneet sen verran, että saat soseutettua ne (saa jäädä vähän karkeaksi).
Kaada vesi pois linsseistä ja huuhtele ne siivilän avulla. Kaada linssit soseutetun keiton sekaan ja lisää tarvittaessa vettä desin verran (ettei keitto ole kovin paksua vielä tässä vaiheessa).
Lisää mausteet ja paseerattu tomaatti sekä sokeri. Anna kiehua kymmenisen minuuttia. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.
Tarjoa créme fraichen tai raejuuston kanssa.
Ihanan lempeä linssikeitto maistuu arkena tuoreen leivän kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti