maanantai 16. marraskuuta 2015

PIKKU HILJAA VALMISTAUDUTAAN JOULUUN
 Tytär sen aloitti. Jouluun valmistautumisen. Pikku hiljaa viikonloppuvierailuillaan hän asetteli tontun sinne, toisen tänne. Ensimmäiset piparit Anni leipoi jo pari viikkoa sitten, samoin kuin joulutortut. Tänä viikonloppuna oli vuorossa jouluisia asetelmia ja valoja.
Eteisen portaiden alle, pikkupöydälle oli koottu rautalankakoriin tekohavuista (koska oikeat varisevat niin pian), valkoisista palloista, muutamasta joulukoristeesta ja kävystä sekä tietenkin valoista ihana asetelma.
Viime vuonna sain joulupaketin koristeena hauskan valkoisen joulupukin ja se sopi hyvin tähän korin reunaan roikkumaan.
Eteisen tuulikaappiin ilmestyi tällainen lasipurkkiin muotoiltu asetelma, jossa havujen päälle on aseteltu vanhasta kranssista irroteltuja "puolukoita". Anni kävi katkomassa pihalta pensaista muutaman oksan, jotka hän maalasi spray-maalilla valkoisiksi ja asetteli ne purkin keskelle. Kaunis valkoinen silkkinauha purkin ympärille rusetiksi on kuin piste iin päällä.
Samassa tuulikaapissa on ollut jo taas jonkun aikaa yötä päivää valoverho ikkunassa toivottamassa tervetulleeksi mihin aikaan tahansa.
Vanha naapurini Merja, oli keksinyt laittaa valot eurolavasta tehtyyn hyllykköön. Ja sitäpä piti kokeilla itsekin.
Kävin katkomassa muutaman havun oksan pihan kuusista ja männyistä ja tökin niitä yrteiltä tyhjiksi jääneisiin multa"koloihin". Sitten vaan pitkä valonauha kiertämään tasoja.
Persilja kasvaa vielä säitä uhmaten, joten mitä sitä pois repimään. Päinvastoin, vielä siitä saa ruokiin maustetta. Havut vaan senkin ympärille ja valot kehystämään vihreää.

Vielä pitäisi keksiä jotain hauskaa, koska valonauhoja on vielä jäljellä. Monesti olen laittanut valoja ison kynttilälyhdyn sisään, joten ehkäpä seuraavaksi lyhdyn pariin puuhailemaan. Ihanaa jouluun valmistautumisen aikaa teille kaikille!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti