keskiviikko 9. syyskuuta 2015

PUNASIPULI-PESTOPIIRAKKA
 Nämä vapaat illat ilman harrastuksia ovat tie täystuhoon. Nimittäin kaikki hyvät aikeet ruokavalion keventämisestä valuvat viemäristä alas samalla kun piirakkapalat vyöryvät kohti vatsaani. Niin niin, istun kaikessa rauhassa toipumassa työpäivästä (vaikka tänään se olikin täynnä ihania kohtaamisia) ja tuijottelen tietokoneen ruutua ja lueskelen sikinsokin kaikkea. Ja joku kirjoittaa hävikkiviikosta. Ja samalla ajatukseni vaeltavat jääkaappiin. Siellähän on vähän keitettyä parsakaalia. Ja juustokannikka ja sitä sun tätä.
 Jalkani vievät minut jääkapin ovelle ja tuijottelen hyllyjä. Melkein kuin huomaamatta alan nostella tavaroita esille ja siirryn puoliajatuksista täystoimintaan. Parsan hylkään matkan varrella, mutta yhtä sun toista muuta raastan, viipaloin, sekoitan, puolitan.

 Ja tuloksena on mielettömän hyvä piirakka. Joudun syömään toisenkin palan - sen jälkeen, kun rakkulat suussa vähän tokenevat. Niin juuri, taas kerran poltan suuni, kun en malta odottaa hetkeäkään, vaan syöksyn haarukka ojossa tositoimiin. Leivo ja maista. Et malta sinäkään odottaa!
PUNASIPULI-PESTOPIIRAKKA

Pohja:
100 g voita tai margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kauraleseitä
1/2 dl 3 viljan sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl ruokakermaa
Täyte:
1-2 punasipulia
2 rkl öljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl sokeria
100 g (1/2 r) ruohosipulituorejuustoa (tai maustamatonta)
1 rkl pestoa
2 dl ruokakermaa
1 muna
1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
n. 1 dl juustoraastetta
Päälle:
muutama kirsikkatomaatti
basilikan lehtiä

Puolita ja viipaloi sen jälkeen punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla, kunnes ne pehmenevät. Lisää lopuksi balsamico ja sokeri ja sekoittele hetken. Ota pannu pois liedeltä ja anna jäähtyä sen aikaa, kun valmistelet piirakan.
 Nypi pohjaa varten rasva ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita joukkoon nopeasti kerma. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
 Sekoita kulhossa tuorejuusto, pesto, ruokakerma ja muna hyvin sekaisin. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
 Puolita kirsikkatomaatit.
 Levitä pohjataikinan päälle kuullotetut punasipulit ja sen jälkeen juustoraaste. Kaada päälle kermaseos ja asettele lopuksi sen päälle puolitetut tomaatit.
 Paista uunissa 200 C n. 30 min.
 Ripottele päälle uunista ottamisen jälkeen basilikan lehtiä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti