lauantai 19. toukokuuta 2018

Afternoon Tea and The Royal Wedding
 Huippuhetkiä tulee elämässä aina silloin tällöin. Englannin Prinssi Harrylle ja amerikkalaiselle näyttelijä Meghan Marklelle sellainen koitti tänään. Hääpäivä. Ja jostain syystä päätin osallistua tähän häähumuun omalta osaltani. 
 Olemme jo muutaman vuoden puhuneet yhden ystäväni kanssa, että pitäisi järjestää "Kello viiden tee-kutsut" ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika vähän testailla tarjottavia. Niinpä pistin pystyyn "kisakatsomon" kotiin eli teevee päälle ja pöydän täydeltä tarjottavia ohjelman mukaan. 
Kunnolla haudutettu tee ja kurkku-kolmioleivät tulivat tietenkin ensimmäisenä Kello viiden teestä mieleen. Skonssit olivat kakkosena, mutta päätin hypätä niitten yli ja valmistaa purkki-croissantteja, joita syödä mansikoitten ja kermavaahdon kera.


Kurkkuleipien lisäksi tein kinkku-pikkelsivoileipiä ja cocktail-karjalanpiirakoita munavoin kanssa. Tein myös ruissipsejä savulohi-majoneesitäytteellä (siis vähän suomalaista twistiä tarjolle).
Munavoin sekaan laitoin vähän silputtua ruohosipulia.
Ja ihan pakko oli laittaa tarjolle suolakeksien kanssa viipale valkohomejuustoa ja puolikas viinirypäle - aah!
Mansikoitten ja kermavaahdon jälkeen maistuivat vielä Geisha-suklaat sydänrasiasta tarjoiltuna.
Teen lisäksi nautimme rosé-kuohuviiniä - vaaleanpunaisia unelmia!
Kattaukseen käytin etelästä ostamaani leveälieristä kesähattua ja Isomummoni vanhoja tavaroita.
Ihana nahkainen käsilaukku on kätkenyt sisäänsä jo vuosikymmenet vähän kellastuneen pitsinenäliinan.
Edellisistä kuninkaallisista häistä Britanniassa onkin jo kulunut muutama vuosi ja niistä olen tuliaisena saanut tämän jääkaappimagneetin.
Viikon kuluttua olen lähdössä itse ostamaan näitten uusimpien häitten magneettia. Aika jännittävää!
Iloa ja valoa elämäänne Harry ja Meghan!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti