GRILLIPIZZA
Blogi on viettänyt pientä hiljaiseloa, kun kesälomani on vihdoin päässyt käyntiin. Pientä matkailua, vähän puutarhatöitä, vähän golfia... ja grillailua tietty. Saimme hankittua uuden grillin kesän alussa ja nyt on saatu taas syödä grilliruokia. On sillä vaan merkitystä, että on hyvä grilli käytössä!
Ja tässäpä sopiva aasinsilta eiliseen ruokailuun. Olin jo aikoja sitten napannut talteen Tiskivuoren Emännän blogista grillipizzan reseptin ja mikä olisi parempi aika kokeilla sitä, kuin suloisen lämmin kesäinen sunnuntai.
Ihan helposti kaikki ei sujunut, kun raaka pizza tarttui aluslautaseen (liian vähän jauhoja), enkä saanut siirrettyä sitä grilliin. Plan B käyttöön ja vauhdilla esiin tulenkestävä uunivuoka ja pizzan hilaaminen siihen. Ehkä säästyimme tällä toiminnalla myös grillin peruspesulta (kun mies epäili, että pizza olisi kuitenkin valunut grilliritilöiden väliin...). Jos grillissäsi on paistotaso, voit kokeilla sitä, muuten on hyvä käyttää jotain vuokaa (vaikka pyöreää folio piirakkavuokaa).
Pientä muokkausta tein alkuperäiseen reseptiin ja voilá! kesäinen grillipizza valmiina syötäväksi!
KESÄINEN GRILLIPIZZA 2:lle
1 1/2 dl vettä
1/2 tl sokeria
1/2 tl sormisuolaa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl oliiviöljyä
n. 2 1/2-3 dl vehnäjauhoja
sekä vehnäjauhoja työtason jauhottamiseen
Täyte:
n. 1 1/2 dl (Mutti) tomaattimurskaa
1/2 tl sormisuolaa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl oliiviöljyä
n. 2 1/2-3 dl vehnäjauhoja
sekä vehnäjauhoja työtason jauhottamiseen
Täyte:
n. 1 1/2 dl (Mutti) tomaattimurskaa
pizzamaustetta
125 g mozzarellajuustoa
100 g juustoraastetta
125 g mozzarellajuustoa
100 g juustoraastetta
n. 3-4 ilmakuivattua kinkkusiivua/pizza
Päälle:
muutama tuore mansikkatuoreita rucolanlehtiä
tuoreita basilikanlehtiä
Tee pohja sekoittamalla n. 42 asteiseen veteen sokeri. Lisää n. desi jauhoja, joihin olet sekoittanut kuivahiivan. Sekoita ja jätä vähäksi aikaa (n. 5-10 min) lepäämään, että seos alkaa vähän kuplia (herätetään siis hiiva). Lisää suola, öljy ja loput jauhot vähän kerrallaan vaivaten hyvin, kunnes taikina on kiinteää ja sileää ja irtoaa sormista. Laita taikina vedottomaan paikkaan (esim. mikroon) kohoamaan kaksinkertaiseksi (n. tunti).
Ota kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa sitä kunnolla. Jaa taikina kahtia ja kauli pyöreiksi pohjiksi (huolehdi, että aluslautasilla, jonne siirrät pohjat, on riittävästi jauhoja).
Laita pohjien päälle ensin tomaattimurskaa ja ripottele sen päälle vähän pizzamaustetta. Leikkaa mozzarella ohuiksi siivuiksi ja levitä tomaattimurskan päälle. Ripottele reilusti juustoraastetta ja viimeiseksi ilmakuivatut kinkut.
Lämmitimme grillin n. 230 C ja siirsimme pizzat uunin kestävään vuokaan. Vuoka grilliin ja kansi kiinni. Kurkkaa välillä, etteivät pizzat pala. Meillä paistumiseen meni vähän vajaa 10 minuuttia. Pääasia, että pohja saa väriä ja tulee rapeaksi ja päällisen juustot sulavat ja kinkuista sulaa viimeinenkin rasva.
Siirrä pizzat varovasti lastan avulla lautaselle. Koristele rucolan- ja basilikanlehdillä sekä tuoreilla mansikkaviipaleilla. Nauti!
Jauhota hyvin laakeat lautaset, joilta pizzat on hyvä siirtää paistoalustalle. Tai kokoa pizzat suoraan paistovuoan pohjalle.
Tällaista kekoa on vaikea siirrellä, jos jauhoja on liian vähän 😂.
Kasvissyöjille voit jättää kinkut pois.
Onneksi kaapista löytyi sopiva tulenkestävä uunivuoka, jonne sai sujautettua pizzan ja sen sitten grilliin.
Voiko olla kesäisempää näkyä!
Lasi viiniä maistuu pizzan kanssa terassilla.
Kun istuu vähän aikaa itsekseen terassilla, nautiskelee pizzasta ja viinistä ja lukemisesta - tuntuu ihan lomalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti