lauantai 4. toukokuuta 2013

MUSTIKKAINEN JUUSTOKAKKU
 JA PERUNASALAATTIA GRILLIRUOAN
 LISÄKSI
 Viikonloppuna on aikaa leipoa, vaikka aurinko huuteleekin pihalle hommiin. Ehdin toki istuskella vähän aikaa pihallakin ja seurailla talviuniltaan heräilleen siilin auringonottopuuhia. Siiliä ei häirinnyt yhtään se, että istuin ihan vieressä kameran kanssa. Minua tosin häiritsi se, että siili makaili kaikessa rauhassa kyljellään pää työnnettynä kuivaan lehtikasaan eikä suostunut kurkkaamaan kertaakaan, että olisin saanut vähän paremman kuvan!
No, aikani odottelin ja sitten päätin lähteä sisälle tekemään juustokakkua. Illalla grillasimme hervottoman isot entrecote-pihvit ja söimme ne itse tehdyn perunasalaatin kanssa. Jälkiruoan tuli siis olla jotain pientä ja kevyttä... Ehkä nämä leivokset eivät ihan määritelmää täytä, mutta jotain makeaa pitää ruoan jälkeen saada!
 

MUSTIKKA-JUUSTOKAKKU

Pohja

200 g Digestive-keksejä
½ rkl kokonaisia kardemummansiemeniä
100 g margariinia

Täyte

3 dl mustikoita
2 liivatelehteä
2 dl maustamatonta tuorejuustoa
200 g vaniljarahkaa
1 dl sokeria
14 tl suolaa

Koristeluun

tuoreita mustikoita
 
Murenna keksit pieniksi murusiksi ja sekoita kardemummansiemenet sekaan. Sulata voi ja sekoita murusten kanssa. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vatkaa yhteen tuorejuusto, rahka, sokeri ja suola kulhossa. Kuumenna marjat kattilassa, sekoita sauvasekottimella tasaiseksi soseeksi. Anna kiehahtaa. Poista kattila liedeltä ja sekoita joukkoon liivatelehdet. Sekoita mustikkasose rahkaseokseen. Kaada taikina vuokaan ja levitä se tasaisesti joka puolelle. Laita kylmään jähmettymään vähintään 4 tunniksi. Leikkaa mustikkajuustokakku neliöiksi ja koristele tuoreilla mustikoilla.



PERUNASALAATTI
 
4-5 keitettyä perunaa
1 omena
1 maustekurkku
 
Kastike
1 prk kermaviiliä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
1 rkl sitruunamehua
2 rkl silputtua ruohosipulia
 
Kuutioi perunat, omena ja maustekurkku. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita kastike salaatin sekaan ja anna maustua jääkaapissa hetken.


Ruoan kanssa tarjoilin myös tomaatteja, jotka olin viipaloinut, ripotellut päälle silputtua basilikaa ja muutaman pisaran oliiviöljyä.



perjantai 3. toukokuuta 2013

ILTAPALAA, ILTAHERKKUJA
  Helppo, ehdottomasti yksi omista suosikeistani viikonlopun herkulliseksi iltapalaksi on dippi. Tämä on niistä helpoimmasta päästä; valmis cheddarjauhe kaadetaan maitoon ja sekoitetaan kuumentaessa. Lisäksi pilkon porkkanoita ja laitan toiseen kippoon tortilla chipsejä. Lasillinen punaviiniä ja dippailua juustokastikkeessa takaa iltanautinnon!

FRITEERATTU KANA JA RISOTTO

 Tyttären toivomuksesta tein pitkästä aikaa risottoa ja kun olin ostanut myös ohuita kanafileitä, päätin tehdä risoton seuraksi mango-currylla maustettua friteerattu broileri a. Ei siis mitään uutta, mutta aina niin herkullista. Thai sweet chili -kastiketta, salaattia ja lasillinen punaviiniä - aika täydellinen alku viikonlopulle!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

SIMAA JA MUNKKEJA

  Vappupäivän perinteisiin kuuluu meillä munkkien paistaminen. Nykyisin riittää puolikas taikina, josta tulee kuitenkin n.15 munkkia. Siman teen aina fariini-sokerin pussin ohjeen mukaan, joka sopii ainakin meidän makuumme. Tällä kerralla tein osan munkeista pyöreiksi ja osan rinkeleiksi. Rinkeleissä on aina varmempi paistotulos, kun pyöreät saattavat jäädä raa'aksi sisältä. Leivon ensin taikinan pyöreiksi pulliksi ja annan kohota vähän aikaa. Sen jälkeen teen sormilla reiän keskelle ja pyörittelen vähän aikaa. Rinkeleitä ei tarvitse erikseen enää kohottaa, ne kohoavat sen aikaa, kun osaa paistetaan.
Sokeroiminen onnistuu parhaiten sokerin pakkauspaperipussissa. Kun pussiin jättää vähän sokeria, voi sinne upottaa munkin kerrallaan, hölskytellä vähän ja lopputulos on täydellinen. 
 KULTAISET MUNKIT(n. 15 kpl)

2½ dl maitoa
50 g margariinia
½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 muna
1 pss kuivahiivaa
n.6-7 dl vehnäjauhoja
1 l öljyä

Lämmitä maito n. 42 C. Sulata margariini. Laita maito kulhoon ja lisää sinne sokeri, suola, kardemumma ja osa jauhoista. Sekoita vähän. Lisää muna ja vähän jäähtynyt margariini sekä loput jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva . Vaivaa hyvin. Taikina saa jäädä vähän löysäksi. Kohota kaksinkertaiseksi noin tunnin ajan.
Leivo taikinasta pullia, anna kohota vähän aikaa, tee sormilla keskelle reikä ja pyörittele rinkulaksi.
Lämmitä öljy kattilassa, testaa pienellä leipäpalalla, koska öljy on sopivan kuumaa. Se on sopivaa, kun leipäpala ruskistuu kullanruskeaksi n. minuutissa. Paista muutama munkki kerrallaan, käännä reikäkauhalla munkit ympäri.
Nostele leivinpaperille valumaan. Sokeroi ja tarjoile.





VAPPUBRUNSSI
 Aurinkoinen vappuaamu houkuttelee väkisinkin ihmiset ulos, toiset Ullanlinnanmäelle ja toiset kotipihoille. Tänään oli tosin sen verran tuulista, että  ajattelemani brunssi kotiterassilla vaihtui brunssiin keittiön pöydän ääressä. Tätä kirjoittelen nyt silkassa auringonpaisteessa, suojassa kaikilta tuulilta, terassin portailla pelkässä t-paidassa. Aurinko lämmittää ihanasti kasvoja ja fasaanit kirkuvat takapihalla. Pienten lintujen laulu kuuluu aina välillä pensaista ja jostain kaukaa autojen kohina.
Tein niin innoissani brunssia, että osa jäi tekemättäkin... nimittäin pekonit jääkaappiin ja kananmunat keittämättä. Hyvin selvittiin ilman niitäkin!
 
VAPPUBRUNSSI
perunatortilla
Toast Skagen
croissantit
muikkuja
silliä
kinkkua
juustoa
maustekurkkuja
 
Juomana
sima
Matteus rosé brut -kuohuviini
 
PERUNATORTILLA
 
2 keitettyä perunaa
1 salottisipuli
4 munaa
1 tl suolaa
mustapippuria
 
Silppua sipuli ja viipaloi keitetyt perunat. Sekoita munien rakenne rikki kulhossa. Kuullota sipuleita ja perunoita pannulla vähän aikaa, että sipulit pehmenevät ja perunat lämpenenevät. Kaada suolalla ja pippurilla maustettu munaseos perunoitten päälle ja sekoittele paistinlastalla siten, että munakasseos hyytyy pikkuhiljaa tasaisesti. Valuta munakas pannulta, kun pinta on melkein hyytynyt isolle lautaselle tai paistinpannun kannelle. Käännä pannu munakkaan päälle ja käännä oikeinpäin niin, että munakkaan kypsä puoli on nyt  ylöspäin. Laita kansi päälle ja anna hyytyä pohjasta pienellä lämmöllä vielä hetken.
 
TOAST SKAGEN
 
4 viipaletta paahtoleipää (vaaleaa tai ruis)
100 g katkarapuja
½ dl Creme fraichea
½ dl majoneesia
1 tl Dijon-sinappia
ripaus suolaa
mustapippuria
1 rkl sitruunamehua
silputtua tilliä ja ruohosipulia
 
Paahda leivät paahtimessa. Silppua sulaneet katkaravut. Sekoita kastikkeen ainekset ja sekoita lopuksi katkaravut sekaan. Laita seosta leipien äälle ja koristele tillillä ja katkaravuilla tai mädillä.
 

 Toast Skagen
Broileri-pastasalaatti