lauantai 14. joulukuuta 2013

TUNNELMIA, JOULUUN VALMISTAUTUMISTA...
 Olemme puhuneet ystävieni kanssa jouluun valmistautumisesta useaan kertaan nyt joulukuussa. Tuntuu jotenkin siltä, että aika karkaa käsistä ja päivät kulkevat oikeasti kuin filmissä silmien edestä vauhdilla. Ehtiikö sitä hankkia kaikki joululahjat, ehtiikö sitä koristella kaikki nurkat, muistaako sitä tehdä kaikki, mitä on aikonutkin... ja mitä kaikkea sitä on aikonutkaan!
Tänä vuonna tyttäreni on ehtinyt koristelemaan paikkoja nopeammin kuin itse olen ehtinyt edes ajattelemaan eli olen päässyt aika helpolla.
Meillä on tyttäreni itselleen aikanaan hankkima pieni kasvihuone, joka on jo muutamana vuonna koristeltu joulumaaksi näin joulun alla. Tänä vuonna joulumaa on selkeän valkoinen, sydänvaloineen, tonttupariskunnan asustellessa talvimaisemassa.
 Viime vuonna joulumaassa olivat kaikki enkelimme, jotka asustelevat rottinkikuusessa. Heitä on lennellyt puuhun vuosien varrella sieltä täältä, useimmat ystäviltä, osa itse hankittuja.
Toissa vuonna tonttumme asustelivat pienen joulukatajan ja muratin valloittamassa metsässä, jossa heillä oli majanaan aikanaan tädiltäni saatu mökki-soittorasia. Se oli myös enkelipuun juurella muistuttamasta menneistä ajoista.
Olohuoneen ikkunaa koristaa aikoinaan metallihenkarista tekemäni sydän. Kehikon ympärille olen kietonut ohutta metallilankaa, johon olen pujottanut pieniä helmiä ja vähän isompia koristeprismoja. Keskelle olen virittänyt lahjaksi saadun ihanan Pentikin hiotun lasisydämen.
Rauhallista joulunodotusta kaikille teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti