torstai 26. joulukuuta 2013

JOULUSILLI,
BATAATTILAATIKKO,
KARPALOKIISSELI
 - VIELÄ PALANEN JOULUA

 Vietimme pitkästä aikaa joulua vanhempieni luona, meidän kolmen hengen perheen (vanhin lapsi reppureissaa Thaimaassa ja Indonesiassa) sekä sisareni neljän hengen perheen voimin. Yhteensä yhdeksän henkeä sai tuhottua aikamoisen määrän ruokaa ja paljon jäi vielä seuraavillekin päiville. Tässä ovat kylmät ruoat ja toinen pöydällinen vielä lämpimiä. Jouluruoat ovat niin parhaita!

Ja kun jokainen tuo pöytään jotakin, ei mikään käy ylivoimaiseksi kenellekään. Itselleni jäi mm. smetanasillin valmistus, jota tein nyt ensimmäistä kertaa. En ole mikään suuri sillin ystävä, mutta tämä oli kyllä oikeasti hyvää, joten saakoon paikkansa myös täällä arkistossa. Alkuperäinen resepti on Mysi Lahtisen, mutta siitä poiketen en käyttänyt tähän ollenkaan kapriksia eli jos joku niistä kovasti pitää, voi niitä lisätä sekaan.
Tapaninpäivänä oli sitten minun vuoroni kestitä vanhempiani ja mukaan saimme sisareni nuoret. Vähän kaikkea ja ehkä muille uusia makuja oli ajatukseni. Alkuruoaksi tein tomaattikeittoa ja sen kanssa focacciaa. Pääruoaksi perunasoseen kanssa katkarapu-lohipihvejä, bataattilaatikkoa (alkuper. resepti Maku.fi) sekä Moskovan pataa . Pöydässä oli myös salaattia ja paria silliä.
Jälkiruoaksi tein karpalokiisseliä vaniljavaahdon kanssa. Tässä kiisselireseptissä on käytetty tähtianista ja kanelitankoa mausteena, mutta itse ehkä jättäisin ne seuraavalla kerralla pois, sillä karpalon upea maku lähes peittyi mausteiden alle.
Tässä siis reseptejä silliin, bataattilaatikkoon ja karpalokiisseliin. Nautiskelkaa!
SMETANASILLI

2 matjessillifileetä
120 g smetanaa
(2 tl valutettuja kapriksia)
1 punasipuli
mustapippuria myllystä

Päälle:
pari punasipulirengasta
ruohosipulia
rosépippuria

Leikkaa sillifileet kauniiksi paloiksi tarjoiluastiaan. Lisää valutetut kaprikset ja ohuen ohuiksi ja leikatut sipulirenkaat, jotka olet vielä pilkkonut vähän. Jauha kaiken päälle mustapippuria myllystä. Kaada smetana päälle. Koristele sipulirenkailla, ruohosipulilla ja rosépippureilla.

BATAATTILAATIKKO (1,5 l)

1 kg bataatteja (n. 2 kpl)
2 dl ruokakermaa
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 dl siirappia
2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl inkivääriä
1/4 tl muskottipähkinää

pinnalle:
voita
korppujauhoja
Kuori ja lohko pienemmäksi bataatit. Keitä vedessä kypsäksi ja soseuta. Sekoita toisessa kulhossa sekaisin kerma, siirappi, muna, siirappi, korppujauho, öljy ja mausteet. Lisää seos survottujen bataattien joukkoon. Kaada seos voideltuun vuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja tee lusikalla painalluksia pintaan kauniin pinnan saamiseksi. Laita muutama voinokare pintaan. Paista 150 asteessa alatasolla n. 1½-2 tuntia.
KARPALOKIISSELI
 
8 dl vettä
3 dl karpaloita
(pari tähtianista, yksi kanelitanko)        
½-1 dl sokeria         
ripaus suolaa         
3 rkl perunajauhoja         
tilkka kylmää vettä perunajauhoseosta varten         
 
2 dl Flora Vanillaa         
piparkakkuja
         
Keitä karpalot ja vesi. Anna kiehua, kunnes karpalot pehmenevät n. 15-20 minuuttia. Siivilöi seos toiseen kattilaan. Painele karpaloita siivilän läpi, että niistä irtoaa mehua. (Lisää karpalomehun joukkoon kattilaan tähtianikset ja kanelitanko. Anna kiehua miedolla lämmöllä pari minuuttia, jätä mehu ja mausteet kannen alle hautumaan vartiksi. Poista mausteet.) Lisää mehun joukkoon sokeri ja ripaus suolaa. Keitä kuumaksi. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja kaada pitkänä nauhana kuuman karpalomehun joukkoon. Anna kiisselin pulpahtaa kerran ja siirrä kattila pois levyltä. Anna seistä huoneenlämmössä ja tarjoile vaahdotetun Flora Vanillan ja piparkakkujen kanssa. Voit murustella pipareita myös kiisselin joukkoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti