sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

RISOTTO VERDE

Pääsiäisenä tulee kokkailtua kaikenlaista; niitä ruokia, jotka kuuluvat perinteisiin sekä jotain uutta. Risotot ovat meillä vakioruokaa usein viikonloppuisin, joten nyt oli aika tuunata sitä. En ole aiemmin tehnyt vihreää risottoa eli Risotto verdeä, mutta tämän kokeilun jälkeen, kerta ei myöskään jää viimeiseksi. Kampasimpukat täydensivät makunautinnon, mutta olisi uponnut kyllä ilmankin. Herkkua!

RISOTTO VERDE

200 g (1 pss) pakasteherneitä
pari palaa pakastepinaattia
kourallinen basilikan lehtiä
1 salottisipuli
öljyä
3 dl risottoriisiä
n. 1 l kasvislientä (tai vesi + liemikuutio)suolaa
valkopippuria
sitruunamehua
parmesania
2 rkl mascarponea

Laita pieneen kattilaan pari desiä vettä ja pinaatit (saa olla suoraan pakasteesta), basilikan lehdet ja melkein kaikki herneet (jätä noin vajaan desin verran). Keitä sen aikaa, kun pinaatti sulaa ja herneet pehmenevät. Soseuta sauvasekottajalla ja jätä odottamaan.
Silppua sipuli pieneksi. Laita laakeaan kattilaan tai isoon paistinpannuun pari ruokalusikallista öljyä ja kuullottele sipulisilppua vähän aikaa. Lisää riisit ja anna niidenkin kuullottua sekoitellen.
Kuumenna kasvisliemi tai vesi ja ala lisätä pikkuhiljaa riisin sekaan koko ajan sekoitellen. Itse oikaisin siten, että laitan kasvisliemikuution sellaisenaan riisien sekaan ja lisäilen kiehuvaa vettä vedenkeittimestä.
Kun olet lisäillyt vettä ja sekoitellut reilun vartin verran, maista alkavatko riisit olla pehmeitä, mutta napakoita vai tuntuvatko vielä liian kovilta. Jatka veden lisäämistä, kunnes riisit ovat al dente.
Siinä vaiheessa lisää vihreä sose sekaan sekä loput herneet. Sekoita. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää mascarpone (voit jättää myös pois) ja raastettua parmesania desin verran. Sekoita. Mausta sitruunamehulla (maistele välillä, tarkoitus on, että sitruuna vähän raikastaa risottoa, muttei maistu liikaa).
Lopuksi raasta annosten päälle vielä parmesania. Nauti!

 
Kevät on tullut jo pihallemme ensimmäisten sinivuokkojen myötä vaikka lunta on vielä siellä täällä. Pikku hiljaa valoisuus lisääntyy. Ihania kevätpäiviä sinulle!



lauantai 3. huhtikuuta 2021

 KUKKARUUKKULEIVOS

eli pientä huijausta

 Olin ennen pääsiäistä nähnyt parissakin eri jutussa kuvia taimi-istutuksista, jotka paljastuivat täysin syötäviksi leivoksiksi. Tosi aidon näköiset ruukut oli tehty suklaasta ja multa keksin muruista ja kaiken kruunasi joku syötävä kasvin oksa. 
 Mielikuvitus lähti lentoon ja päätin siis kokeilla näitten tekemistä pääsiäispyhien aikaan, kun aikaa on. Omassa mielessäni makeaan suklaaseen pitää liittää jotain kirpeää vastapainoksi, joten tein lemon curdia ruukun pohjalle laitettavaksi. Lisäksi vatkasin kermasta ja sitruunarahkasta täytteen, jonka pinnalle sitten murustin kekseistä "multaa". 
 Aika aidonnäköisiä sain aikaan - vai mitä! Tein näitä sen verran monta, että päätin yllättää naapuritkin ja viedä heille päiväkahville kevätistutukset. Pientä huijausta, mutta se sallittakoon.
Ruukun suklaakuori olisi voinut olla vähän paksumpi, mutta näin se oli kyllä helpompi syödä.

KUKKARUUKKULEIVOS (6 kpl)

6 kertakäyttöpahvikahvimukia
tummaa suklaata ja/tai maitosuklaata 1 rivi eli 4 palaa / leivos

lemon curdia (joko kaupasta tai resepti täältä *klik* )
1 dl kuohukermaa
400 g (1 prk) sitruunarahkaa

Dominokeksejä
esim. sitruunamelissan lehtiä

Sulata paloiteltu suklaa mikrossa 30 sek kerrallaan ja sekoita aina sen jälkeen. Huomaat, milloin suklaa on tarpeeksi juoksevaa. Varo polttamasta sitä kokkareiseksi (näinkin on joskus käynyt...).
Valuta suklaata lusikalla pahvimukeihin ja kallistele mukia niin, että suklaa valuu myös reunoille. Itse valutin suklaan mukeihin vähän yli puolivälin. Laita mukit pakastimeen siksi aikaa, kun teet täytteet.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita sitruunarahka hyvin joukkoon. Tätä ei tarvitse maustaa sokerilla.

Avaa Dominokeksit ja kaavi pois valkoinen täyte (sen voit syödä sellaisenaan, jos mieli tekee). Laita keksit vahvaan muovipussiin ja murskaa niitä. Sekaan saa jäädä pieniä paloja kuin kiviä.

Ota mukit pois pakastimesta. Laita mukien pohjalle reilu teelusikallinen lemon curdia. Sen jälkeen rahkavaahtoa reilu ruokalusikallinen tai pari siten, että suklaakuppi täyttyy yli puolen välin, muttei ylös asti. Ripottel pinnalle reilusti keksimurua mullaksi siten, että rahkavaahtoa ei erota.

Jos kupit ovat tällä välin pehmenneet, voit laittaa ne uudestaan pakastimeen vähäksi aikaa (näin tein itse ja otin vain parin kerrallaan huoneen lämpöön, kun aloin kuoria niitä). 
Sen jälkeen revi pois pahvimukit suklaan ympäriltä (itse leikkasin niihin pienen alun saksilla ja pidin pohjasta kiinni, kun otin pahvit pois).

Lopuksi laita "ruukkuihin" kasvin oksa, itselläni oli sitruunamelissaa jo maunkin vuoksi. Ne myös säilyivät yllättävän hyvinä jonkun aikaa. Usein katkaistut oksat nuupahtavat aika äkkiä. Joka tapauksessa tämä vaihe kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua varmuuden vuoksi.
Suklaa valutettuna mukeihin. Ei niin siistin näköistä tässä vaiheessa. Katso, ettei pohjalle valu kovin paksua kerrosta suklaata, koska se on hankala syödä kovettuneena.
Näyttää yllättävän aidolta istutukselta vaikka ruukku ei olekaan kummoinen.
Päätin viedä naapureille myös muutaman "kasvin" ja laitoin ne pahviseen leipävuokaan, johon olin kiinnittänyt istutuksesta kertovan lapun.
Leivoksen sisältä paljastui herkullisen kirpeää lemon curdia ja sitruunarahkaa,jotka tasapainoittivat makeaa suklaata. Iloista pääsiäistä näiden huijausleivonnaisten myötä kaikille!