tiistai 17. joulukuuta 2013

JOULUHERKKUJA PIKKUPAKETTEIHIN
 Olen monena vuonna tehnyt ystävilleni lahjaksi likööriä, mutta tänä vuonna monen sattuman summana, liköörit jäivät tekemättä. Kyllä vaan, varautukaa siis itse hankkimaan herkkujuomat! Tänä vuonna sen sijaan (silmät kiinni te tietyt tyypit) päätin laittaa paketteihin pikkuherkkuja. Kaikki ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta kun paljon yrittää, niin jokin aina onnistuu!
Vähän suolaista, vähän makeaa, oli tämän kertainen ajatus. Ja sitten sen piti vielä olla sellaista, joka kestää säilytyksen huoneen lämmössä. Siis pähkinöiden ja manteleiden kimppuun. Välillä palohälyttimet huusivat koko kylälle, että täällä paistuu nyt jokin liikaa, mutta onneksi tällä kertaa oli savua ilman tulta. Oma hommansa oli löytää kaupasta sopivia kippoja, joihin pakata herkut. Mutta ihanaa on valmistella ja miettiä saajien tunnelmia paketteja avatessaan. Ainakin itsellä tulee pakattua mukaan paljon lämpimiä ajatuksia herkkujen sekaan!
Savusuolaa -blogista sain hyvän reseptin maustetulle manteli-pähkinäseokselle. Uunin lämpötilaa tosin piti laskea, koska tuntui, että alkuperäinen 225 C oli ihan liikaa. Kannattaa vähän seurailla omaa uunia.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
PAAHDETUT HUNAJA-CHILIPÄHKINÄT
 
800 – 1000 grammaa erilaisia pähkinöitä (esim. manteleita, cashew-pähkinöitä ja maapähkinöitä)
2 – 3 teelusikallista suolaa
2 teelusikallista kanelia
ripaus mustapippuria
2 ruokalusikallista juoksevaa hunajaa
1 – 3 teelusikallista chilijauhetta (vahvuudesta ja omista mieltymyksistä riippuen)
loraus oliiviöljyä


Jotta kuivat mausteet sekoittuisivat kunnolla ja tarttuisivat tasaisesti pähkinöihin, kaada ensin pähkinät ja kaikki kuivat mausteet samaan astiaan. Pyörittele, möyhi ja helisyttele kunnolla.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada pähkinät tasaisesti pellille. Astian pohjalle jää suuri satsi mausteseosta. Kaada se tasaisesti pähkinöiden päälle ja sekoittele taas. Kaada hunaja ja oliiviöljy ohuena, tasaisena nauhana pähkinöiden päälle. Ja sekoita vielä kerran. Sekoittelun tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, koska muuten mausteet pakkautuvat pariksi klöntiksi, ja osa pähkinöistä jää mauttomiksi.
Paahda pähkinöitä uunin alatasossa noin 200 asteessa noin 15 – 25 minuuttia. Kurkistele välillä uuniin, sekoittele pähkinöitä ja seuraa pinnan ruskistumista. Varo palamista.
Anna valmiiden pähkinöiden jäähtyä pellillä ja irrottele suurimmat hunajaklöntit pähkinöistä. Itselläni ei hunaja kasautunut vaan jakautui tasaisesti.
PAAHDETUT SAKSANPÄHKINÄT HUNAJALLA (alkuperäinen resepti Hesarista)

200 g kuorittuja saksanpähkinöitä
3 rkl voisulaa
3 rkl hunajaa
½ tl merisuolaa
mustapippuria
Sekoita keskenään voisula, hunaja, pippuri ja suola.
Sekoita seos pähkinöiden kanssa.
Laita seos paistovuokaan ja paahda 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
KARAMELLIMANTELIT (tämä löytyi joltain keskustelupalstalta)

1 dl sokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl hienoksi jauhettua kardemummaa
ripaus muskottia
ripaus suolaa
100 g kokonaisia kuorellisia manteleita

Sulata sokeri pannulla. Lisää mausteet seokseen ja kaada mantelit pannulle. Nostele seosta kahdella ruokalusikalla niin että jokainen manteli saa tasaisen sokerikuorrutuksen. Tee tämä nopeasti, että sokeri ei jähmety lusikkaan.

Kumoa manteliseos leivinpaperin päälle jäähtymään. Irrota kovettuneet karamellimantelit toisistaan, tarjoa kahvipöydässä leivonnaisten sijasta tai napostele sellaisenaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti